Maantiede vaikuttaa monelle alana etäiseltä. Kertoessani mitä opiskelen, ovat ihmiset usein hyvin pihalla opiskelujeni sisällöistä. Maantiede sekoitetaan herkästi yleiseen maantietoon, esimerkiksi valtioiden ja vesistöjen nimiin. Ala on todellisuudessa niin laaja, että se yllättää minutkin. Osaisitko sanoa, mitä tarkoittaa gentrifikaatio, fluviaaligeomorfologia tai GIS? Kaikki näistä voivat olla maantieteilijän kiinnostuksenkohteita.
Maantieteeksi on laskettavissa lähes mikä vain ilmiö, joka voidaan sijoittaa kartalle ja jota voidaan tutkia alueellisesti. Maantieteen opiskelijat voivat erikoistua ihmismaantieteeseen, luonnonmaantieteeseen, paikkatietoon tai opettajapuolelle. Ihmismaantieteilijä voi olla kiinnostunut esimerkiksi kaupunkien dynamiikasta ja luonnonmaantieteilijä vaikkapa virtavesitutkimuksesta. Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä aineenopettajaksi erikoistuminen, sillä minua motivoi ajatus nuorten innostamisesta tarkastelemaan maailmaa laajalla linssillä.
Jos kysytään, miltä lääketieteellisessä tai oikeustieteellisessä opiskelevan ammatillinen tulevaisuus näyttää, on kuva hyvin selkeä. Entä maantieteilijän? Maantieteen osaajan vaihtoehdot ovat todellisuudessa monipuoliset: alalta työllistytään esimerkiksi julkiselle sektorille, yrityksiin, järjestöihin, tutkijoiksi, erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja opettajiksi. Jokaiselle osaajalle on paikkansa, oli oma kiinnostuksenkohde kuinka spesifi tahansa.
Maantieteessä kyse on kokonaisuuksien ymmärtämisestä. Minua alassa sytyttää erityisesti se, miten opinnoissani hahmotetaan ratkaisukeskeisesti globaaleja haasteita, kuten ilmastokriisiä tai tulojen epätasaista jakaumaa. Maantieteilijän työkalupakki muuttuvassa maailmassa on valtavan arvokas, ja lähtökohdat muutoksen tekemiseen ovat erinomaiset. Tiedän jo, että vuosikurssini koostuu vahvoista tulevaisuuden – ja nykyisyydenkin – toimijoista ja suunnannäyttäjistä.
Aada Sevón
Kirjoittaja on hyvin tuore kaarinalainen ja maantieteen ”piltti” Turun yliopistossa.
