Kolumni: Pusu- ja petipäivä

Suoranaista iloa taannoin opiskeluaikana Saksanmaalla herätti paikallisten suomalaisten pusu- ja petipäiväksi kutsuma, ylimääräinen vapaapäivä. Opetusta ei ollut, kaupat ja työpaikat olivat kiinni, taisin itse lähteä tuona päivänä opiskelukavereitten kanssa vaeltamaan. Jossain vaiheessa tajusin, että onhan meillä kotimaassakin tuota Buß- und Bettagia vastaava perinne – rukouspäivät. Siksi luennolle lampsimisen sijaan päivän ohjelmaksi suunnittelemamme vaellus oli päivän luonteeseen varsin sopivaa puuhaa. Onhan luonnossa samoilu sekin yhdenlaista rukousta, parhaimmillaan varsin meditatiivista.

Rukouspäivien perinne on sittemmin muuttunut. Taisinpa saada viettää tuolloin jopa viimeistä vapaata pusu- ja petipäivää. Eikä meilläkään niistä enää määrätä kuninkaan, suurruhtinaan, senaatin, valtioneuvoston tai presidentin antamalla virallisella julistuksella. Rukouspäiviä kuitenkin vietetään edelleen, tätä nykyä kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen yhteisen ekumeenisen neuvoston aloitteesta kaksi kertaa vuodessa – viimeisimmäksi tämän viikon maanantaina aloittaen Vastuuviikon. Päivä taisi aika monelta mennä ohi, miltei minultakin. Ei olisi pitänyt.

Rukouspäivä ja Vastuuviikko ovat tänä vuonna herättelemässä meitä vastuullisuuden ajatukseen, pohtimaan millä tavoin olemme vastuussa toinen toisistamme ja luomakunnasta, kestävästä kehityksestä.

Kysymykset nousevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, mutta liittyvät kristinuskon keskeisiin periaatteisiin, kristittynä elämisen tapaan. Millä tavoin oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus voisivat toteutua? Miten estämme eriarvoistumisen? Miten kulutan vastuullisesti? Millaisia ilmastotekoja teen? Millä tavoin turvaamme elämän edellytykset maapallolla? Miten rakennamme rauhaa?

Kaikki tärkeitä ja isoja kysymyksiä, joita on jokaisen hyvä pysähtyä miettimään ei ainoastaan nyt Vastuuviikolla.

Vastuullista syksyä!

Miika Rosendahl

Kirjoittaja on Paimion seurakunnan kirkkoherra

www.vastuuviikko.fi