
Uuden sillan toteuttaminen Paimion läntiselle sisääntuloväylälle on edennyt aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti.Paimiosta Tammisillan ja Turun suuntaan matkustavien iloksi ajoneuvoliikenne palautetaan nykyiselle eli vanhalle sillalle ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Paimionjoen ylittävän uuden sillan pohjanvahvistusrakenteet ovat valmistumassa molemmin puolin jokea. Seuraava isompi työvaihe on sillan kannen raudoitustyö, joka alkaa lähiviikkoina. Samanaikaisesti viimeistellään vielä uuden sillan tukirakenteita.
Paimion ja Turun väliä liikennöivän linja-autoliikenteen linjat 704 ja 706 sekä Kemiöstä Sauvon ja Paimion kautta Turkuun liikennöivän linjan 702 reitit palaavat normaalille reitilleen ensi maanantaina 17. lokakuuta.
Samalla otetaan uudelleen käyttöön liikennekatkon aikana pois käytöstä olleet linja-autopysäkit.
Pitempiä katkoja ei enää odotettavissa
Ajoneuvoliikenne vanhalla sillalla katkaistiin uuden sillan pohjarakennustöiden takia 9. toukokuuta kuluvana vuonna. Samalla liikenne ohjattiin kiertotielle. Pian päättyvän liikennekatkon pituus tulee siis olemaan yli neljä kuukautta.
Siltainsinööri Ari Salo Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo, että muita pitempiaikaisia liikennekatkoja ei ole odotettavissa.
– Toki voi olla esimerkiksi hetkellistä yhdelle kaistalle siirtymistä ja niin edelleen, mutta pitempiä katkoksia ei tule, ellei jotain aivan poikkeuksellista tapahdu.
Tulevat isot työvaiheet ovat sillankannen raudoitus, muotti ja valu sekä sillan kiristäminen eli jännittäminen jännevaijereilla.
Valu loppuvuodesta tai vasta keväällä
Koska sillan kantavuutta kohentava jännittäminen on tehtävä tietyissä sää- ja lämpötilaoloissa, jää nähtäväksi, tehdäänkö kannen valutyö kiristyksineen jo kuluvan vuoden lopulla vaiko vasta ensi keväänä.
– Tilaaja eli ELY on alunperin lähtenyt siitä, että valetaan ja kiristetään vasta keväällä 2023, mutta toki pyrimme huomioimaan myös urakoitsijan toiveet ja kiireet. Tärkeintä on joka tapauksessa, ettei työn laadun suhteen oteta riskejä, Salo sanoo.
– Tämä on lähinnä työtekniikkaa. Valuaikataulu ei vaikuta merkittävästi siltahankkeen valmistumisajankohtaan. Kyse on lähinnä siitä, tuleeko työmaalle talvitauko eli hieman hiljaisempi jakso tammi-helmikuulle vai ei.
Milloin liikenteen arvellaan siirtyvän uudelle sillalle?
– Aika hyvä arvio voisi olla, että elokuussa 2023.
Kiertoliittymä valmis ensi kesänä
Sen jälkeen on vielä jäljellä monenlaisia viimeistelytöitä sekä yksi iso työkokonaisuus: vanhan sillan purkaminen.
– Purkutyö on aika vaativa työvaihe. Siihen kuluu aikaa yhdestä kahteen kuukautta.
Siltahankkeen kanssa samaan urakkaan kuuluu kiertoliittymän toteuttaminen Paimiontien, Kravinkujan ja Jokipellontien risteykseen.
– Kiertoliittymää toteutetaan asteittain sillanrakennustöiden rinnalla. Liittymään on hiukan jo tehty niin sanottuja reunalevityksiä. Pääosin kiertoliittymä rakennetaan ensi kesän aikana, ja se valmistuu alkusyksyyn mennessä, Ari Salo kertoo.
Kustannusten osalta sopimus on sellainen, että ELY – käytännössä siis valtio – rahoittaa runsaat kahdeksan miljoonaa euroa maksavan siltahankkeen ja Paimion kaupunki vajaat puoli miljoonaa euroa maksavan kiertoliittymän.