
FUTSAL Opettelut on on nyt opeteltu, ja nyt on aika lähteä tavoittelemaan sarjan kärkisijoja. Näin linjaavat sekä Piikkiön Palloseuran pelaajat että myös valmennus sunnuntaina starttaavan futsalin naisten Ykkösen kauden alla.
– Jos viime kauteen vertaa, niin nyt on päästy harjoittelemaan sekä enemmän että aikaisemmin yhdessä. Syyskuun alusta lähtien, joten ennen ensimmäistä peliä yhteisiä treenejä on alla jo seitsemän viikkoa, kertaavat edustusta valmentavat Pasi Tölkkö ja Henri Laine .
Sekä harjoitus- että peliolosuhteet nytkähtivätkin kertaheitolla tuntuvasti, kun Valkeavuoren liikuntahalli valmistui Kaarinaan. PiPS on treenannut hallissa kerran viikossa siis syyskuun alusta lähtien, ja toinen viikkotreeni hoituu tuttuun tapaan Piikkiön liikuntahallissa. Kotipelit ovat kaikki kuitenkin Kaarinassa, ymmärrettävästi.
– Se on ihan turvallisuudenkin kannalta iso asia, kun betoniseinä ei ole vastassa metri pelialueen reunasta. Onhan täällä hienoa päästä pelaamaan, kun puitteet ovat huipputasoa. Toivotaan, että myös yleisö löytäisi paikalle katsomaan meidän peliä. Viihdyttävää peliä, jossa sattuu ja tapahtuu varmasti, lupaa yksi joukkueen konkareista, PiPS-kasvatti Jenna Löytöläinen .
Viime keväästä mallia
Viime kaudeksi Ykköseen noussut PiPS pelasi nousujohteisen kauden, joka huipentui kevään jälkimmäiseen sarjakierrokseen. Tuolloin ryhmä voitti yhdeksästä ottelustaan seitsemän ja kiri taulukossa lopulta kuudenneksi.
Nyt tavoitteena on kiristää tahtia entisestään.
– Tavoitteena on tietysti parantaa sijoitusta ainakin yhdellä pykälällä. Jos pääsemme viiden parhaan joukkoon, voi sanoa, että hyvin meni. Lähtökohdat ovat nyt ainakin selvästi viime kautta paremmat, kun pelaajilla on jo yksi kausi Ykkösen kokemusta alla, Laine tuumii.
Pelaajistossa onnistunut viime kevät jätti runsaasti nälkää alkavaa kautta varten.
– Tulin itse mukaan tammikuussa ja pelasin vain ne kevätkauden pelit. Ne menivät niin hyvin, että oli vähän jopa harmi, kun kausi loppui maaliskuuhun. Jäi ainakin nälkää tätä syksyä varten, hymyilee Terhi Ristolainen .
Aito kilpailutilanne
Joukkueessa tulee alkavalla kaudella olemaan noin 15 pelaajaa, ja pelaajavaihtoa tehdään aktiivisesti myös Kolmosessa pelaavan kakkosjoukkueen kanssa.
– Se on hieno tilanne, että meillä on oikeasti viitisentoista pelaajaa, jotka voivat pelata Ykköstä hyvällä tasolla. Meillä on aito kilpailu siitä, ketkä kymmenen pääsevät aina pelipäivän kokoonpanoon, Tölkkö iloitsee.
PiPSin edustuksen pelaajista noin kolmanneksella on Piikkiö-taustaa.
– Voi sanoa, että edelleen aika pipsiläinen joukkue siinä mielessä. Toki kiinnostus ja kyselyt myös muualta ovat kasvaneet, kun olemme Ykkösessä, Laine tuumii.
PiPS on sijoitettu Ykkösessä lohko A:han, eli etelän lohkoon. Kymmenen joukkueen lohkossa pisimmät pelireissut suuntautuvat alkavalla kaudella Imatralle, Mikkeliin ja Jyväskylään, ja mukana on myös joukkueita niin Pirkanmaalta kuin Hämeenlinnastakin. Reissukilometrejä siis kertyy, mutta se on pelaajien mukaan vain mukavaa.
– Tylsäähän se olisi pelata pelkästään tässä Turun seudulla tuttuja joukkueita vastaan. Se lisää vain mielenkiintoa, kun päästään pelaamaan uusiin kaupunkeihin ja uusia vastustajia vastaan. Totta kai bussissa tai autossa istumista tulee jonkin verran, mutta siihen tottui jo viime kaudella, Löytöläinen sanoo.
Futsalin naisten Ykköstä: MAD MAX–PiPS su 23.10. klo 16. PiPSin kauden ensimmäinen kotipeli PiPS–FS Tawastia 29.10. Valkeavuoren liikuntahalli, Kaarina klo 14.00.
10 joukkueen lohko, 20 joukkueen sarja
Naisten Futsal-Ykkönen 2022–23
Naisten Futsal-Ykkösen A-lohkon joukkueet kaudella 2022–23:
FC Nokia
FS Tawastia (Hämeenlinna)
Ilves FC/2 (Tampere)
LLuja (Huittinen)
Liikunnan Riemu (Jyväskylä)
Mad Max (Valkeakoski)
MU (Riihimäki)
PU-62 (Mikkeli)
PiPS
River Vuoksi (Imatra)
Ykkönen on jaettu kahteen lohkoon: A:han ja B:hen, joissa molemmissa on kymmenen joukkuetta.
Sarjassa pelataan kaksi kierrosta, eli yhteensä 18 ottelua. Kaksi parasta pääsevät jatkosarjaan pelaamaan noususta Liigaan, ja kaksi huonointa joukkuetta putoavat kaudelle 2023–24 Kakkoseen.