
Paimion päättäjillä on edessään sekä euromääräisesti että Paimion houkuttavuuden ylläpitämiseksi isojen päätösten syksy. Runsaan seitsemän miljoonan euron projektiksi arvioitu urheilupuiston sisäliikuntahalli on saanut teknisen lautakunnan investointikatsauksessa rinnalleen kaksi muuta isoa hanketta valmisteluun, jotka eivät juuri kestä lykkäystä: uusi julkinen päiväkoti ja Kriivarin alakoulun kaksisarjaistaminen, eli käytännössä oppilaskapasiteetin tuplaaminen.
Se vaatisi kahta uutta uudisrakennusta, jota seuraisi vielä Kriivarin nykyisen, 1980-luvun lopulla rakennetun alakoulun remontointi. Yhteensä menot kasvaisivat varovaisen arvion mukaan 15–20 miljoonan euron välimaastoon.
– Siinä on kyllä valtavan haastavia ja isoja päätöksiä edessä. Se on selvää, että uusi julkinen päiväkoti tarvitaan ja myös lisäkapasiteettia kouluihin. Toisaalta sisäliikuntahallihanke on jo sen verran pidemmällä, että siitä on hankesuunnitelma tehtynä. Muiden hankkeiden osalta ei ole vielä viivaakaan piirrettynä, Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen pyörittelee.
Kriivari keventäisi Vistan taakkaa
Kriivarissa koulun kaksisarjaistaminen, eli rinnakkaisluokkien mahdollistaminen vaatisi kokonaan uuden koulurakennuksen pystyttämistä nykyisen viereen. Siten oppilaskapasiteetti saataisiin nostettua nykyisestä noin 150:sta runsaaseen 300:een.
Alustavissa laskelmissa Kriivarin koulun uudisrakennus on arvioitu noin 4,7 miljoonan projektiksi, jonka rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2024.
– Se on vain suuntaa antava hinta-arvio, koska nykymaailmantilanteessa tulevaisuuden ennustaminen on todella hankalaa. Kukaan ei voi varmaksi sanoa, mikä on rakentamisen hintataso vaikkapa vuoden päästä, saati useamman vuoden päästä, Saarinen muistuttaa.
Tarvetta isommalle koululle Kriivarissa kuitenkin on.
– Pidemmällä aikajänteellä tavoite on saada lisäkapasiteettia niin, että lähikouluperiaatetta voitaisiin toteuttaa aiempaa paremmin, sillä viime vuosina erityisesti Kriivarin koulun lähialueilla asuvia oppilaita ei ole voitu sijoittaa Kriivarin kouluun niin paljoa kuin olisi toivottavaa, sanoo Paimion kaupungin sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen .
Hän viittaa erityisesti Saaren alueella asuviin lapsiin, joiden määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Myös lähivuosina nouseva Koivulinnan asuinalue luo lisäpainetta erityisesti Vistan koulukeskukseen.
– Kriivarin koulun kaksisarjaistamisen myötä ainakin aiempaa isompi oppilasjoukko voisi päästä Kriivarin kouluun, ja kenties olisi myös mahdollista antaa enemmän valinnanvapautta niille alueille, mistä koulumatkan pituus sekä Kriivarin että Vistan kouluihin on kutakuinkin sama.
Päiväkoti Oinilaan?
Toinen vielä akuutimpi haaste on se, että Paimiosta alkavat loppua päivähoitopaikat kesken. Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten päiväkotipaikoille alkaa olla huutava pula, ja siihen ratkaisuksi on mietitty julkisen päiväkodin rakentamista.
Yksi mahdollinen tontti päiväkodille voisi olla Oinilassa Jägerhornintien ja Sähköyhtiöntien kulmauksessa.
– Siellä on kaupungin tontti, jossa on aiemmin ollut elintarvikekioski. Se voisi olla yksi mahdollisuus, jos tätä asiaa lähdetään viemään eteenpäin. Kyse olisi alustavan arvion mukaan noin kolmen miljoonan euron hankkeesta, Saarinen sanoo.
Haasteita siis riittää, ja koska tarpeet ovat euroissa mitattuna näin suuria, herää vääjäämättä kysymys: uhkaako sisäliikuntahalli hautautua jälleen muiden, akuutimpien rakennustarpeiden alle?
– No se on kaupungin päättäjien käsissä, eikä siten minun spekuloitavissa oleva aihe. Joka tapauksessa kyse on niin mittavista hankkeista, että kiivasta keskustelua aiheiden ympärillä varmasti kehittyy. Kriivarin koulun laajentaminen ja remontointi sekä uusi julkinen päiväkoti ovat kuitenkin virkamiesnäkökulmasta aika lailla välttämättömiä uudistuksia, tuumii Saarinen.