
Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi syyskuun puolivälissä, mutta Kaarinan ja Piikkiön seurakuntien vaalilautakunnat julkistivat seurakuntaneuvoston ja yhtymän yhteisen kirkkovaltuuston ehdokkaat tällä viikolla. Yhtymän seurakunnissa vaalit ovat kaksiosaiset, eli yhtymän valtuuston lisäksi vaaleissa valitaan kunkin seurakunnan oman paikalliset seurakuntaneuvostot.
Piikkiössä seurakuntaneuvostoon pyrkii neljältä eri ehdokaslistalta 26 ehdokasta. Heistä siis melkein puolet tulee saamaan paikan tulevaan 12-paikkaiseen seurakuntaneuvostoon. Puolet ehdokkaista on naisia. Nimilistasta voi päätellä, että ehdokkaiden keski-ikä on kohtalaisen korkea.
Yhdeksän ehdolle asettunutta on jo nykyisen seurakuntaneuvoston jäseniä ja nimet tuttuja, kärjessä ehkä Harri Lukander , joka on myös nykyisen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja. Päättäjäkonkareihin seurakunnassa lukeutuvat myös Esko Lehtisalo , Sanna Tähkämaa ja Mirjo ja Kasper Kanervavuori .
Pisimmän ehdokaslistan on jättänyt Yhteinen kirkkomme ehdokaslista, jossa on taustaltaan muitakin, mutta paljon ainakin Suomen Keskustan ehdokkaita. Partiotyön Ystävät ehdokaslistalla on peräti viisi nykyisen seurakuntaneuvoston jäsentä. Kokoomus ja sitoutumattomat ehdokaslistalla on neljä nimeä.
Nykyisistä päättäjistä tunnetuin luopuja on Sinikka Tuomarila . Tuomarila on ollut tällä kaudella jäsenenä myös yhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa.
Yhteisen kirkkovaltuuston vaalissa ehdokkaita on muutama vähemmän. Laura Langh-Lagerlöf ja Mirja Väihkönen ovat ehdolla vain paikalliseen neuvostoon.
Kaarinassa valitaan joka kolmas
Kaarinassa seurakuntaneuvostoon on 40 ehdokasta ja heistä valituksi tulee 14 eli lähes joka kolmas valitaan. Pisin ehdokaslista – 16 ehdokasta – on Yhteinen kirkkomme -ryhmällä, josta löytyy tuttuja nimiä kuntapolitiikasta sekä keskustan, kristillisdemokraattien että perussuomalaisten joukosta. Mukana on jopa yksi kuntavaaleissa vihreitä edustanut.
Partiolaisten lista on asettanut Kaarinan seurakuntaneuvostoon 12 ehdokasta, kokoomuksella on kahdeksan ja SDP:llä neljä. Vihreillä oli viime seurakuntavaaleissa oma listansa, mutta nyt puolue ei jättänyt omaa listaa.
Yhteiseen kirkkovaltuustoon Piikkiön seurakunnasta valitaan kolme ja Kaarinan seurakunnasta kuusi jäsentä.
Koko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella ehdokkaita yhteiseen kirkkovaltuustoon on nyt 358, kun neljä vuotta sitten heitä oli 377. Koko seurakuntayhtymän alueella Yhteinen kirkkomme ja Partiotyön ystävät ovat liikkeellä pisimmillä ehdokaslistoilla.
Seurakuntavaalit pidetään marraskuussa. Ennakkoon voi äänestää 8.-12. marraskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 20.11.
Ehdokkaat Piikkiön seurakunnassa
Kokoomus ja
sitoutumattomatUotila Marjo S,Y *
Langh-Lagerlöf Laura S *
Hilakari Laura S,Y
Sankari Johannes S,Y
Partiotyön Ystävät
Haapakoski Heidi S,Y
Kanervavuori Kasper S,Y,*, (y)
Kanervavuori Mirjo S,Y,* (k)
Lehmus Ilkka S,Y,*
Linnansuu Mia S,Y,*
Lukander Harri S,Y,* (y)
Wetterstrand Anni S,Y
Piikkiön SDP
Adel Helena S,Y
Koho Matti S,Y
Lehtisalo Esko S,Y,*
Lindroos Eija S,Y
Rastas Esa S,Y
Vuori Jouni S,Y
Yhteinen kirkkomme
Elo Diana S,Y
Hollmen Kimmo S,Y
Huttunen Hans S,Y
Jokela Tapani S,Y
Ilkka Jari S,Y
Koristo Karri S,Y
Tähkämaa Sanna S,Y,*
Mirja Väihkönen S
Anniina Lehmus S,Y
S- ehdokas pyrkii
seurakuntaneuvostoonY- ehdokas pyrkii
yhtymävaltuustoon* – ehdokas on
nykyisessä seurakuntaneuvostossa(y) – ehdokas on
nykyisessä yhtymä- valtuustossa(k) – ehdokas on
nykyisessä yhtymän kirkkoneuvostossa
Jos äänesi matkaa kauemmaksi, äänestä ajoissa!
Jos olet aikeissa äänestää seurakuntavaaleissa ennakkoon, ja äänesi pitäisi kiiriä paikallisesta seurakunnasta jonnekin toiseen seurakuntaan, niin äänestää kannattaa heti ennakkoäänestyksen alussa. Ennakkoäänestysaika on 8.-12.11.
Postinkulku nykyajassa on toisinaan hitaanlaista, ja välillä kuulee, miten joku kirje voi olla matkassa yli viikonkin ajan.
Kirkon vaalijärjestyksen mukaan ”vaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksessa, joka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen kello 16 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään siinä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.”
Tänä vuonna tuo päivämäärä on 18.11.2022, sillä varsinainen vaalipäivä on 20.11.
Eli jos ennakkoäänestäjä äänestää muualla kuin kotiseurakuntansa ennakkoäänestyspaikassa viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä lauantaina 12.11., on äänikuoren perille ehtimiseen ajoissa vain muutamia päiviä, kun kirje voi lähteä aikaisintaan maanantaina ja sen pitäisi olla perillä perjantaina.