Talvirajoitukset voimaan lähiviikkoina

0
Talvinopeusrajoitukset astuvat voimaan sitä mukaan, kun merkkejä päivitetään maanteille. Moottoritiellä ajonopeus saattaa hyvillä keleillä olla vielä jonkun aikaa 120 kilometriä tunnissa.

Maanteillä siirrytään talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin lokuun lopulla eri puolilla maata. Talvikauden alennettuja nopeusrajoituksia puoltavat liikenneturvallisuus, polttoainesäästöt, tiepäällysteiden kulumisen hidastuminen ja rengasmelun väheneneminen.

Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla 70 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa.

Tien korkea turvallisuustaso tai pienet liikennemäärät mahdollistavat joitakin poikkeuksia talvirajoitusten pääsääntöihin. Maanteillä sadan kilometrin nopeusrajoitus voi jäädä voimaan esimerkiksi teillä, joissa ajosuunnat on erotettu toisistaan kaiteella.

Lisäksi vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä voidaan pitää korkeimmat rajoitukset voimassa marraskuun loppuun asti, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Esimerkiksi 120 km/h:n rajoitus voi siis olla voimassa hyvissä ajo-olosuhteissa valoisana vuorokauden aikana vielä marraskuussa.

Takaisin normaaleihin nopeusrajoituksiin siirrytään yleensä maalis-huhtikuun vaihteessa.