Valentia: Purkuyhtiön kanssa sopimus tehty – Entinen ABB:n tehdasrakennus Nesteen moottoritieliittymän kupeessa puretaan vuoden sisällä

0
Huoli purkukuntoisen kiinteistön turvallisuudesta on kasvanut, kun nuoriso on ottanut paikan tähtäimeen. Sisätiloissa näkyy ”maalaustaidetta”.

PAIMIO

Paimion Yrityspuistoa markkinoivan mainostaulun taustana entisen Sähkölähteenmäen, ABB:n ja aikaan myös Piikkiö Worksin toimitiloina palvelleen tehdasrakennuksen rujo ulkonäkö osuu moottoritieltä silmiin ikävästi. Lähempi tarkastelu paljastaa, miten tuhoutunut rakennus on myös jatkuvan ilkivallan kohde ja sellaisenaan myös uhka turvallisuudelle.

Julkisissa tapahtumissa on toisinaan käyty myös keskustelua siitä, eikö rujoa rakennusta saada pois maisemasta. Moni kantaa huolta siitäkin, että alueen kehittämistä ja myyntiä voi näkymä suorastaan kampittaa.

Nyt syksyllä Paimion ympäristölautakunta antoi yhtiölle virallisen purkukehotuksen, jonka takarajaksi asetettiin syksy 2023. Purkukehoituksen taustallamyös pelastuslaitos on ilmaissut vakavaa huolta kiinteistöstä.

Alueen omistavan Valentia Oy:n Ristomatti Haapamäki vastaa lyhyesti, että rakennuksen purkaminen etenee.

– Kyllä se sieltä puretaan noin vuoden kuluessa. Purkuyhtiön kanssa on sopimukset jo tehty.

Se milloin purkutyöt konkreettisesti käynnistyvät riippuu tietenkin siitä, koska purkuyritys hakee ja saa kohteeseen purkuluvan. Toistaiseksi sitä ei ole vireillä.

Haapamäki sanoo, ettei alueen markkinoinnista ole tällä hetkellä uutisoitavaa.

– Keskusteluja käydään jatkuvasti. Alueella jo toimiva Rester on hyvä suunnannäyttäjä ja sen toiminta hienoa mainosta paitsi alueelle myös Paimiolle, hän kommentoi lyhyesti.