Paimion sunnuntaisilla joulumarkkinoilla oli haastekisa, johon osallistui kuusi toimijatahoa. He asettivat esille kierrätetyn joulukoristeen ja siihen liittyvän pienen tarinan.
Kierrätetty joulukoriste -kilpailuun osallistuneen koristeen tuli olla jotenkin kierrätetty. Se voi tarkoittaa esimerkiksi, että koriste on valmistettu kierrätysmateriaaleista, koriste on käytössä useammassa juhlasesongissa, koriste on peritty tai koriste on saatu vaikkapa naapurilta.
Tärkeintä oli, ettei luonnonvaroja ole tuhlattu koristeen valmistamiseen. Koristeen esilläolotapa oli joko riippuva tai seisova.
Nyt voit vielä äänestää, mikä koristeista oli mielestäsi mainioin. Äänestys toteutetaan ilman kilpailijatietoja.
Eniten yleisöääniä saanut koriste palkitaan myöhemmin. Äänestää voit keskiviikkoiltaan asti.
Alla äänestys ja lomakkeen alla vielä voit palauttaa mieleen kunkin koristeen.
1. Arkinen roska muuttuu joulun tähdeksi. Materiaali siis vessapaperirulla.
2. Possu-rakkautta on huovutusketju, jossa kaikki materiaalit ja myös valmistusvälineet ovat kierrätettyjä. Työstämisessä oli suuri ilo pimenevinä iltoina.
3. Paimionjoki-kranssi on tehty vanhoista joulupalloista, rusetti perunasäkistä, havut pihakuusesta ja kehikkona kranssissa on vanhaa rautalankaa. Kaikki siis kierrätettyä!
4. Kaupan joulumainos on ollut sekatavarakaupan rekvisiittana luultavasti 1940-50-luvuilta alkaen. Nykyiselle haltijalleen se päätyi huutokaupassa vuonna 2008. Vanhat tavarat tuovat erityistä mielihyvää ja lämpöä joulukotiin.
5. Tämä himmeli ripustettiin paimiolaisessa kodissa ikkunalle, aina siihen ikkunaan, jonka eteen tuli kuusi. Se on tehty 40-luvulla ja nyt se koristaa kotia, jossa sen haltijan kanssa joulua viettävät lapset ja lapsenlapset. Koriste aiotaan kierrättää sukupolvelta toiselle, niin kauan kuin se suinkin kestää.
6. Tämän joulukoristeen tarina alkaa vuodesta 1965. Uusi naapuri ilahdutti jouluisella lahjalla, seinään ripustettavalla tonttukoristeella. Koriste on nähnyt kuusi muuttoa ja on nyt kodissa Ylä-Vistalla. Joulu on lähellä kun tämä tonttujoukko on seinällä.