Haluatko lahjoittaa joululahjoja lapsille?

0

LAHJA LAPSELLE Seurakunnat, mutta myös monet yhdistykset ja vapaaehtoistahot ovat jo käynnistäneet jouluavun välittämisen, ja todennäköisesti tahoja voi vielä tulla lisääkin.

Paimion seurakunnasta diakoni Marika Hietanen kertoo, että diakoniatyö järjestää jälleen lahjakeräyksen lapsille, mutta tällä kertaa hieman eri tavalla kuin ennen.

– Seurakunnan nettisivuilta löytyy kaavake sekä perheille, jotka toivovat lahjaa lapselle että myös lahjoittajille.

Lahjaa voi hakea diakonisin perustein perheen alle 18-vuotiaille lapsille. 10-17-vuotiaalle on mahdollista toivoa lahjakorttia johonkin liikkeeseen. Hakemus pitää tehdä viimeistään 20.11.

– Perheisiin otetaan sitten yhteyttä ja ilmoitetaan koska ja mistä lahjan voi hakea.

Myös lahjoittajaksi voi lmoittautua kaavakkeella. Diakoniatyöntekijät välittävät lahjatoiveet ilmoittautuneille, ja lahja toimitetaan paketoituna diakoniatoimistoon perjantaihin 9.12.2022 mennessä. Lahjoittaja ei tule tietämään lahjan saajaa eikä saaja lahjoittajaa.

Paimiolaisessa hiushuone Bobissa pystytetään jo tuttuun tapaan joulukuusi, johon Sauvon sosiaalitoimesta saadaan lasten lahjatoiveita. Lahjatoiveeseen on kirjattu lapsen toive ja ikä. Toiveita voi käydä poimimassa kuusen oksilta viikosta 47 alkaen.

– Lahjat pitää toimittaa meille 14.12. mennessä, ja ne lähtevät eteenpäin 16.12, kertoo yrittäjä Satu Kalkela .

Näin Piikkiössä ja Kaarinassa


Turun ja Kaarinan seurakuntien diakoniatyö järjestää niinikään perinteisen Lahja lapselle -keräyksen. Tänä vuonna diakonian asiakkaina olleet lapsiperheet saivat lokakuun aikana kirjeen, jossa kysyttiin lasten joululahjatoiveita. Lapset saivat toivoa korkeintaan 50 euron hintaista tavaraa, yli 9-vuotiaat saivat vaihtoehtoisesti toivoa myös 40 euron lahjakorttia.

Lasten toiveita välitetään lahjoittajille 15.-18.11. klo 10-13 puhelimitse numerossa 040 341 7660 ja nettilomakkeen kautta osoitteessa turunseurakunnat.fi. Lahjoittajien on mahdollista pyytää myös 20 euron hintaista lahjatoivetta, tällöin kahden lahjoittajan lahjakortit yhdistetään yhdeksi lahjaksi.

Paketoimattomat lahjat palautetaan Diakoniakeskukseen (Puutarhakatu 22) ma-pe 21.–25.11. ja ma-ti 28.–29.11. klo 11-18 tai Kaarinan kirkolle (Voudinkatu 2) ma-pe 21.–25.11. klo 11–18, missä vapaaehtoiset paketoivat ne. Myös valmiiden lahjapakettien kuljettaminen seurakuntiin on vapaaehtoisten harteilla, varsinaisesta lahjojen jaosta perheille vastaavat diakoniatyöntekijät.

Noin tuhat turkulaista ja kaarinalaista lasta on vuosittain saanut jouluiloa lahjapaketin muodossa.