Paltanpuiston palvelutalossa on avautunut kaikille ikääntyneille avoin kohtaamispaikka, Seniori Cafe. Kahvila toimii palvelutalon aulassa ja on avoinna tiistaisin ja perjantaisin kahden tunnin ajan aamuisin, kello 9–11.
Tiistaiaamuna paikalla oli pöydällinen ihmisiä.
– Kyllä tällaista olisi tarvittu jo ennenkin, mutta oikein tyytyväinen olen tähän, Kaj Anderson toteaa.
Vieressä istuva Anna Alhola lukeutuu puolestaan jo kahvilan vakioasiakkaisiin, vaikka kahvila onkin toimut vasta kolmen viikon ajan. Hän on erityisen tyytyväinen kahvilan tarjontaan.
– Munkki on minulle oikein sellainen lempileivonnainen, hän hymyilee.
Tiistaisin Paltanpuistossa järjestetään myös yhteislaulua kello 10.15–11, joten kahvilakäynnin voi halutessaan yhdistää laulutuokioon.
Kahvila toimii vapaaehtoisvoimin eikä sen tavoitteena ole tehdä voittoa.
– Meitä on neljä vapaaehtoista tässä. Kävijöitä on ollut ihan mukavasti, mutta tietenkin lisääkin toivotaan, Marja-Terttu Lehto sanoo.