Jouluksi näperreltävää: Kokoa pipareista karkkipurkki

0
Piparkakkupurkin osat on helpoin kiinnittää paksulla pikeerillä, joka paikkaa myös kätevästi pienet epäsymmetrisyydet.

Piparipurkin tekemiseen tarvitaan viisi samankokoista neliönmuotoista piparkakkua; yksi pohjaksi, neljä seiniksi. Helpointa osat on liimata toisiinsa pikeerillä, eli munanvalkuaisesta ja tomusokerista vatkatulla tahnalla, jolla purkin voi myös koristella. 

Purkin osat kannattaa koristella ennen niiden liimaamista toisiinsa. Purkin kylkeä voi myös hyödyntää joulukorttina ja kirjoittaa pikeerillä siihen oman joulutervehdyksensä. Purkin kasaamiseen tarvitaan aikuista, mutta koristelussa myös lapset auttavat varmasti mielellään. 

Jos purkin osat eivät ole aivan symmetrisiä on paksusta pikeeristä tässä apua: sillä saa paikattua vinommatkin seinämät ja liimattua repeämät.

Pienen karkkipurkin sijaan piparkakuista voi koota halutessaan myös kokonaisen lahjakorin tai reunallisen tarjottimen, johon voi kerätä erilaisia syötäviä lahjoja, eikä lahjan saajalle kerry kotiin ylimääräisiä koreja.

Pikeerin teko-ohje:


Kolmen pienen kananmunan

valkuainen

500g tomusokeria

Elintarvikevärejä

Pakastepusseja

 

Tällä määrällä pikeeriä saa päällystettyä kilon piparkakkuja kokonaan. Jos tarve on vähäisempi, kannattaa valkuaisen ja tomusokerin määrä puolittaa. Valmis pikeeri säilyy kannellisessa rasiassa jääkaapissa muutaman päivän. Ilman kantta se alkaa kovettua jo muutamassa minuutissa.

Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri sähkövatkaimella tasaiseksi. Mitä kauemmin vatkaat, sitä kuohkeampaa pikeeristä tulee. Jos haluat nopeuttaa pikeerin kuivumista voi pikeeriin lisätä pari tippaa sitruunamehua.

Jaa valmis valkoinen pikeeri useampaan osaan ja värjää osat haluamillasi elintarvikeväreillä. Lusikoi pikeerit pakastepusseihin. Suljetuissa pakastepusseissa pikeeri säilyy myös hyvin jääkaapissa. 

Leikkaa pakastepussin kulmaan pieni reikä ja koristele piparkakut pursottamalla. Halutessasi voit käyttää myös pientä pursotustyllaa, mutta koska pikeeri on paksua ja jähmeää, onnistuu pursottaminen hyvin myös pelkällä pakastepussilla. 

Jos haluat päällystää piparkakut kokonaan pikeerillä, pursota ensin piparkakun reunat ja anna reunakuorrutuksen jähmettyä. Sen jälkeen levitä hieman löysempää pikeeriä piparkakun keskelle pursottamalla, veitsellä tai dippaamalla piparia lautasella olevaan pikeeriin. Jos pikeeri on löysähköä, se tasoittuu sileäksi kuorrutteeksi hetken kuluttua.

Koristepikeerin kannattaa antaa jähmettyä yön yli piparkakkujen päällä ennen kuin esimerkiksi aloittaa piparkakkupurkin kasaamisen.