Joulupukki ja makeiset olivat lasten mieleen – Paimion joulumarkkinoilta haettiin vinkkejä, koristeita ja herkkuja joulunaikaan

0
Yleisö- ja erityisesti lapsimagneetti löytyi tuttuun tapaan punaiseen asuun sonnustautuneesta joulupukista. Lapsilla riittikin toiveita ja ajatuksia kerrottavaksi pitkin markkinapäivää.

Paimio

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä seudulle satanut ohut lumiharso varmisti sen, että sunnuntain perinteisillä Paimion joulumarkkinoilla joulun tuntu ei ollut ainoastaan joulupukin ja Paimion joulukuuseen syttyneiden valojen varassa.

Viileä talvisää saikin väkeä mukavasti liikkeelle, ja kaupungintalon edustalla vilisi reilusti toistasataa ihmistä heti klo 11:ltä, kun elinkeinojohtaja Jani Penttilä julisti pikkujoulurauhan laskeutuneeksi Paimioon. Varsinainen yleisömagneetti saapui kuitenkin kaupungintalon pariovista vasta varttia myöhemmin ulos, kun joulupukki sukelsi lapsimeren ihasteltavaksi.

– Joulupukki ja makeiset, ne olivat parasta, tuumi muutaman vuoden ikäinen Siina Haaja yhdessä vuoden ikäisen siskonsa Sainin kanssa.

Haajat olivat saapuneet markkinoille heti avajaisten aikaan, ja kiertäneet kojut suurimmaksi osaksi läpi puoleenpäivään mennessä. Myös omatoimikirjaston paluu syystaukoa edeltäneisiin aukioloaikoihin sai perheeltä kiitosta.

– Omatoimikirjaston laajoja aukioloaikoja odotettiin todella kovin. Varsinkin lapsille se on tärkeää, hymyili äiti Eini Haaja kangaskassillinen kirjoja kainalossaan.

Tämänvuotiset markkinat saivat kiitosta. Erilaista ostettavaa ja ihmeteltävää riittää.

– Ihan jokaista kojua ei olla vielä ehditty kiertää, mutta ainakin äkkiseltään näyttää siltä, että kaikenlaista on monipuolisesti. Kiva, että tällaisia järjestetään, Haaja tuumi.

Viestintään paukkuja

Kojuja kaupungintalon edustalla tosiaan riitti reilusti toistakymmentä, ja valikoimissa oli niin havu- kuin kangas- ja villakäsitöitä, joulunajan herkkuja, koristeita kuin myös lahjavinkkejä. Lämmintä kahvia, glögiä, pipareita ja grillimakkaroita unohtamatta.

Raisiosta sekä havu- että kangastöitä myymään saapunut Maritta Kuisma kiitteli varsinaista tapahtumaa toimivaksi, joskin ennakkomarkkinoinnissa ja viestinnässä olisi tuleviksi vuosiksi petrattavaa.

– Enemmänkin voisi olla ihmisiä liikkeellä ja uskon, että kyse on viestinnästä ja etukäteismarkkinoinnista. Jos jo pelkästään minun oli hankala saada tietoa järjestelyistä kauppiaan näkökulmasta, ei se varmasti ole ollut päivänselvää myöskään kävijöiden näkökulmasta. Itse tapahtumahan on taas todella onnistunut, kyllä tätä kannattaisi tuoda esiin isomminkin, Kuisma sanoi.

Hänelle Paimion joulumarkkinat olivat ensimmäiset tälle joulusesongille.

– Kuulin näistä tuttavalta viime vuoden jälkeen ja päätin siksi tulla lähteä mukaan. Vielä olisi neljät joulumarkkinat tai -myyjäiset jäljellä ennen joulua. Aika tasaisesti menee sekä havukransseja että myös muita koristeita. Ehkä havupöllöt ovat olleet nyt sellainen tämän päivän hitti, Kuisma mietti.