Katso verokoneesta Varsinais-Suomen suurituloisimmat: Yrityksensä myynyt Hannu-Jukka Helander kärjessä

0
Varsinais-Suomen tulokärjestä löytyy 12 henkilöä, jotka keräsivät verottajan julkaiseman aineston perusteella yli 5 miljoonan euron tulot vuonna 2021. Vuonna 2020 yli viiden miljoonan euron tuloihin pääsi Varsinais-Suomessa kaksi henkilöä.

Hannu-Jukka Helander keräsi isoimman tulopotin Varsinais-Suomessa vuonna 2021. Helanderin tulot olivat yhteensä 21,1 miljoonaa euroa. Ne syntyivät lähes kokonaan pääomatuloista.
Tuloistaan Helander maksoi 7,2 miljoonaa euroa veroja ja maksuja, ilmenee verottajan medialle luovuttamista tiedoista.
Pitkän pankkitaustan omaavan Helanderin tulot ovat peräisin Nojan eli entisen Lähirahoituksen myynnistä pääomasijoittaja MB Rahastoille.
Noja on johtava suomalainen laskurahoitusyhtiö, jonka asiakkaita ovat pääosin suomalaiset pk-yritykset.

Varsinais-Suomen kakkonen oli kaarinalainen Maria Severina, joka muistetaan perustamastaan Hytest-yrityksestä. Vasta-ainevalmistajayrityksensä hän myi norjalaiselle Summa Equitylle vuonna 2018.
Severinan tulot vuonna 2021 olivat 18,2 miljoonaa euroa.
Severina toimii nykyisin pääomasijoittaja Almaralin toimitusjohtajana.

Listan kolmonen on Are Rolf Saarinen, jonka tulot olivat 14,3 miljoonaa euroa.
Myös Saarisen tulot tulivat yrityskaupoista. Hänen johtamansa Cloudia myytiin reilulla 100 miljoonalla eurolla norjalaiselle Mercellille. Cloudia on hankintaratkaisujen ja sopimushallinnan digitalisointiin erikoistunut ohjelmisto- ja palveluyritys.

Varsinais-Suomen listan seuraavilta sijoilta löytyy tuttuja nimiä. Liikemies, kiinteistösijoittaja Heikki Vaisteen tulot vuonna 2021 olivat 9,3 miljoonaa euroa. Koneen säätiön hallituksen puheenjohtajana tunnetun Hanna Nurmisen tulot olivat 7,7 miljoonaa euroa ja liikemies Antti Aarnio-Wihurin 6,7 miljoonaa euroa. Aarnio-Wihuri on myös lääketieteen kunniatohtori ja sukuyhtiönsä, monialayritys Wihurin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Janne Torikka, Hannu Majander ja Juha Venno myivät laitilaisen kananmunatalo Munaxin viime vuonna. Kolmikon pääomatulot tulevat firman myynnistä Danaeg-konsernille.
Tapio Hirvaskari myi enemmistöosuutensa polkupyörätukku Huntterista viime vuonna Taalerista tutulle Juhani Elomaalle ja hänen veljelleen Anssi Elomaalle. Hirvaskarin pääomatulot tulevat yrityskaupasta.
Nordic ID:n perustaja Jorma Lallan pääomatulot tulevat myös yrityskaupasta. Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö Brady Corporation osti viime vuonna salolaistaustaisen rfid-yrityksen.
Padelpark Oyn perustaja Tiia Sucksdorff nousee myös pääomatuloja saaneiden listalla korkealle. Sucksdorff myi yrityksenä ruotsalaisketju Padel Unitedille.
Jukka Nieminen, Tomi Raita ja Jari Savojoki toimivat salolaisessa Twig Com Oy:ssa. Ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö osti enemmistön yrityksestä vuonna 2021.

 


 

Suomen suurituloisin oli viime vuonna Juhapekka Piiroinen. Hän sai ansio- ja pääomatuloa yhteensä 133,7 miljoonaa euroa. Piiroisen tuloista suurin osa oli pääomatuloa.
Toisena oli peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen 58,7 miljoonan euron verotettavilla tuloilla.

 

Verotiedot saivat heti aamulla erikoisen piirteen, sillä Piiroinen kertoo Helsingin Sanomille, että hänen tulojensa taustalla on näppäilyvirhe.
– Tässä on käynyt näppäilyvirhe. Olen tekemässä oikaisua verottajan suuntaan, sanoo HS:n puhelimitse tavoittama Piiroinen.
Hän ei ole omien sanojen mukaansa tienannut ilmoitettua 133,7 miljoonan euron summaa ja virhe on tapahtunut, kun hän on ilmoittanut virtuaalivaluuttojen kaupasta saatuja tuloja verottajan lomakkeella verkossa.

Piiroinen työskentelee ohjelmoijana kajaanilaisessa peliyhtiö Critical Forcessa. Ilmoitetuilla tuloilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä yhtiön liiketoiminnan kanssa, Critical Forcen toimitusjohtaja Veli-Pekka Piirainen sanoo HS:lle.

Eniten verotettua ansiotuloa sai viime vuonna Qt Groupin toimitusjohtaja Juha Varelius Uudeltamaalta. Hänen ansiotulonsa olivat 27,2 miljoonaa euroa.
Toisena verottajan tiedoista ilmenevässä ansiotulokärjessä oli peliyhtiö Supercellin Ilkka Paananen 10,8 miljoonan euron ansiotuloilla.

 

Verottaja toimittaa medioille listoja verotuksen perusteella suurituloisimmista ihmisistä. Tiedot eivät ole täydellisiä, sillä omien tietojensa luovuttamista voi vastustaa. Lista tietojensa luovuttamista vastustaneista on kuitenkin julkinen ja Varsinais-Suomen listalle on koottu myös näitä henkilöitä.