Paimion Joulukuja näyttää esimerkkiä säästötalkoissa – ”Miltei kaikki lamput on jo vaihdettu ledeiksi”

0
Hanna Huhtala, Jonna Henninen, Anton Kimari, Tiina-Maija ja Markus Kaarlela, Heidi ja Elma Liikkanen, Laura Yliluoma, Roosa, Niilo ja Eino Simolin toivottavat ihmiset jälleen tervetulleiksi katsomaan, kun Postinkuja muuttuu 1. adventtisunnuntaina Joulukujaksi.

Paimio

Paimion Joulukujan loisto on tänä talvena kolme viikkoa aiempaa lyhyempi. Lisäksi Joulukujaksi marraskuun lopussa muuttuvan Postinkujan valaistus on kytkettynä päälle vain hämärään ja pimeään aikaan. Ratkaisuun päädyttiin, kun postinkujalaiset kokoustivat lokakuun lopussa sekä Joulukujan avajaisiin että kujan koristeluun liittyen.

– Kyse on enemmänkin säästötalkoisiin osallistumisesta kuin varsinaisesti mistään suuresta euromääräisestä säästöstä. Avajaiset ovat normaaliin tapaan marraskuun lopulla, mutta kun viime vuonna valoja pidettiin päällä tammikuun lopulle asti, kerätään ne nyt pois jo heti loppiaisen jälkeen, kertoo Postinkujalla asuva Markus Kaarlela .

Joulukujan avajaisia vietetään siis tuttuun tapaan marraskuun 27. päivänä, eli 1. adventtisunnuntaina kello 17 alkaen. Kujan valoloiston luvataan olevan samanlainen kuin aiempinakin vuosina.

– Miltei kaikki lamput on jo vaihdettu ledeiksi, joten siinä mielessä energiaa kuluu aika vähän. Yrittäjät ovat hienosti olleet tukemassa kujan ylläpitoa ja niin on tänäkin vuonna. Iso kiitos siitä heille, Kaarlela sanoo.

600 glögimukillista


Vaikka kuja itsessään tulee olemaan se sama jouluinen aikamatka kenties monenkin lapsuuden joulujen maisemiin, on avajaisissa luvassa tutun ja turvallisen lisäksi jotain uutta ja ennenkokematonta. Kujan kuoro on harjoitellut nipun uusia joululauluja, ja tänä vuonna lapsille on tarjolla myös karvaisia rapsutettavia.

– Karvakaverit tulevat rapsutettavaksi, ja luvassa on myös koiravaljakkoajelua. Ja totta kai myös joulupukki piipahtaa kujalla, vinkkaa Jonna Henninen .

32:tta kertaa avattava Joulukuja houkutteli viime vuoden avajaisiin kenties ennätysmäärän väkeä, sillä glögimukeja meni kujalaisten arvion mukaan noin 600. Samaa toivotaan tietysti tänäkin vuonna.

– Toivottavasti saadaan taas hyvä yleisötapahtuma aikaiseksi. Ja vaikka ei avajaisiin pääsisikään, kannattaa kujaan tulla tutustumaan sitten myöhemmin talven aikana, Hanna Huhtala vinkkaa.