Pian puoli vuotta Paimiossa asuneet ukrainalaiset Oksana ja Oleksandr Odnovorchenko istuvat vierekkäin pöydän äärellä ja hymyilevät toisilleen. Vieressä muutaman vuoden ikäinen poika Oleksii leikkii vanhalla kassakoneella ja naputtelee lukemia ylös.
Vaikka Odnovorchenkojen huoli kotimaan tilanteesta on suuri, aiheuttaa heille tässä hetkessä suurta iloa se, että Oleksiilla on kaikki pääpiirteittäin hyvin. Autistisella Oleksiilla on hyvin tarkka ruokavalio, ja vatsanväänteet on saatu kuukausi kuukaudelta paremmin ja paremmin kuriin Suomessa.
– Emme voi olla mitään muuta kuin kiitollisia. Lääkärit tutkivat parhaillaan, mistä oireet johtuvat ja miten niitä voitaisiin helpottaa. Ukrainassa näihin asioihin ei niin paljon perehdytty, ja Oleksii söi pääasiassa tattarista tehtyjä ruokia, koska niistä ei tullut oireita. Suomessa tattaria on ollut haastavampi saada, joten sukulaiset ovat lähettäneet sitä meille tänne, Oksana kertoo.
Noin 150 ukrainalaista
Odnovorchenkot kuuluvat niihin noin 150:een ukrainalaiseen, jotka viettävät talveaan Paimiossa. Sauvossa määrä on jotakuinkin sama, mutta vielä pari kuukautta sitten lukema oli aivan eri.
– Paimiossa oli vielä syyskuussa noin 400 ukrainalaista ja Sauvossakin määrä oli samaa luokkaa. Suurin osa heistä lähti kausitöiden päätyttyä töiden perässä muualla Suomeen tai Eurooppaan. Ja osa palasi toki takaisin Ukrainaankin, Paimion ja Sauvon maahanmuuttokoordinaattori Tiia-Mari Tiittanen kertoo.
Odnovorchenkot asuvat Paimion keskustassa kerrostaloasunnossa, ja arkeaan he kuvailevat paratiisiksi. Kun he tarkemmin erittelevät mitä paratiisilla tarkoitetaan tässä tapauksessa, on se yksinkertaisesti sitä, ettei tarvitse pelätä, he pystyvät hankkimaan ruokaa ja asunto on lämmin. Sähkön saatavuudestakaan ei tarvitse kantaa huolta.
– Totta kai samanaikaisesti olemme surullisia siitä tilanteesta, mikä Ukrainassa on. Sukulaiset ja isovanhemmat kamppailevat tällä hetkellä vähän ruoan, sähkönpuutteen ja jatkuvan epävarmuuden kanssa samaan aikaan kun me saamme elää täällä paratiisissa. Esimerkiksi nyt isovanhemmillani on se tilanne, että he saavat sähköt kahdeksi tunniksi päivässä käyttöönsä, koska kulutusta säännöstellään jatkuvien sähköverkkovaurioiden takia, Oksana pudistelee.
Kerrostaloissa hyytävän kylmää
Odnovorchenkot lähettivät juuri viime viikolla polttomoottorikäyttöisen aggregaatin sukulaisilleen Ukrainaan, jotta he saisivat virtaa esimerkiksi lieden käyttämiseen. Mitä pidemmälle sähkön säännöstely Ukrainassa jatkuu, sitä hankalammaksi ihmisten arki kylmenevien talvikuukausien keskellä menee.
– Kerrostaloasujat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, koska asuntoa ei saa lämpimäksi kuin sähköpattereilla. Omakotitaloissa on sentään takkoja, joita voidaan lämmittää ilman sähköä. Kyllähän se tilanne alkaa olla todella huolestuttava nyt, kun pakkasia on ollut myös Ukrainassa ja asunnot alkavat olla todella kylmiä, Oleksandr harmittelee.
Vaikka moni muu Ukrainasta keväällä sotaa Paimioon paennut on jo jatkanut matkaansa joko toiseen paikkakuntaan tai maahan, päättivät Odnovorchenkot jäädä nykyiseen kotiinsa siksi, että Oleksandrin työllisyystilanne näyttää hyvältä. Vaikka sesonkityöt Alanteen marjatilalla päättyivät lokakuussa, on hän menossa toisen työnantajan leipiin talveksi.
– Lähiviikkoina pitäisi päästä aloittamaan työt. Se on tärkeää ja iso syy siihen, että pystyimme jäämään Paimioon myös talveksi. Ajatuksissa on palata Ukrainaan kun tilanne siellä rauhoittuu, ja toivottavasti se on mahdollista jo ensi syksynä, hän sanoo.
Luottamus ja usko nousussa
Vaikka suurin virta Ukrainasta Paimioon on hiljentynyt kesän ja syksyn aikana, saapuu heitä maahanmuuttokoordinaattori Tiittasen mukaan edelleen jonkin verran.
– Nyt tilanne on kevääseen verrattuna aivan eri, kun saapuvat ovat lähes kaikki jo täällä asuvien sukulaisia ja perheenjäseniä. Saamme heistä tiedot jo etukäteen, milloin he olisivat tulossa ja keitä kaikkia on tulossa. Siten myös majoituksen järjestäminen on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, Tiittanen sanoo.
Siitä huolimatta, että Venäjän pommitukset Ukrainassa jatkuvat edelleen päivittäin, on loka-marraskuun taistelumenestys ja venäläisten valtaamien alueiden takaisin saaminen herättänyt vahvaa luottamusta myös Paimion ukrainalaisissa.
– Se on vain ajan kysymys, koska voitamme sodan. Krimin niemimaa on haastavampi, koska siellä venäläisillä on jo niin vahva miehitys olemassa, mutta muilta osin usko on vahva, että saamme menetetyt alueet ennemmin tai myöhemmin takaisin. Ja sitten kun se toteutuu, kutsumme paimiolaiset kiitokseksi meille kylään Ukrainaan, Oleksandr innostuu.
“Emme voi kiittää tarpeeksi”
Kiitollisuus onkin sana, joka toistuu usein sekä Oksanan että Oleksandrin puheissa. Yltäkylläisyydessä eläneenä on välillä vaikea nähdä, miten pieneltäkin ja arkisilta tuntuvat asiat voivat olla toiselle äärimmäisen tärkeitä.
Kysymys siitä, kaipaavatko Odnovorchenkot tai muut Paimion ukrainalaiset jotain Paimiolta tai paimiolaisilta, saa vastineeksi ihmettelyä.
– Kaipaammeko jotain lisää? Emme todellakaan, meillä on aivan kaikki mistä voimme tässä tilanteessa vain haaveilla. Paimiolaiset ovat olleet niin ystävällisiä meitä kohtaan alusta asti, ettemme voi sanoin kiittää tarpeeksi, Oksana ja Oleksandr nyökkäävät.
