Poliisi muistuttaa pikkujouluja juhliville: jos otat, et aja

0

Lounais-Suomen poliisi on kuluneen syksyn aikana tehostanut rattijuopumusvalvontaa alueella. Tehostettu rattijuopumusvalvonta jatkuu Lounais-Suomessa myös pikkujoulukauden aikaan.

Poliisi kohdentaa valvontaa etenkin viikonloppuiltoihin ja öihin. Kuljettajien ajokunto voidaan tarkastaa myös viikonlopun aamuliikenteessä.

 – Jos pikkujoulujuhlintaasi kuuluu alkoholia, jätä suosiolla auto kotiin, sanoo ylikomisario Mika Peltola Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Lounais-Suomen poliisi on syksyn ajan tehnyt viikoittain laajoja liikenteen valvontaiskuja, ns. massapuhallutuksia, joissa jokaisessa yksittäisessä ratsiassa on puhallutettu useita satoja kuljettajia. Valvontaiskujen avulla poliisi on saanut liikenteestä kiinni useita päihtyneitä kuljettajia.

– Kokonaisuudessaan tien päältä rattijuopumuksia ja törkeitä rattijuopumuksia on Lounais-Suomessa kirjattu syys-lokakuun aikana miltei 400. Se on noin 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, kertoo Peltola.

Poliisin tehostetun valvonnan tavoitteena on nostaa kiinnijäämisen riskiä ja näin parantaa yleisesti liikenneturvallisuutta sekä kaikkien tielläliikkujien turvallisuuden tunnetta.

– Jokainen liikenteestä poistettu päihtynyt kuljettaja vaikuttaa positiivisesti liikenneturvallisuuteen ja vähentää onnettomuusriskiä eli mahdollisesti henkilövahinkoja ja liikennekuolemia, Peltola muistuttaa.