Rivonmäen puunkaadoilla selkeä tavoite – lisää hiihtopäiviä talveen

0
Rivonmäen reitin varrelta kaadettiin puita lokakuussa. Metsätöiden tavoitteena oli, että lumi pääsisi tulevana talvena satamaan paremmin kuntoilureitille, ja siten latukone saataisiin valjastettua töihin aiempaa pienemmillä sademäärillä.

Paimio

Onko tämä nyt sitä nykypäivän metsänhoitoa? Kysyy eräs Paimion keskusteluryhmän jäsen Facebookissa ja avaa jälleen yhden mielipiteitä kirvoittavan keskustelun.

Lyhyesti kysymykseen vastattuna: Ei ole. Kyse ei ole edes metsänhoidosta, vaan yksittäisten puiden poistosta kuntoilureitin varrelta. Pikemminkin voisi sanoa, että kyse on kaikille yhteisen virkistys- ja kuntoilureitin hoidosta.

Puhe on tietysti Rivonmäen reitistä, joka nousi ainakin pienimuotoiseksi puheenaiheeksi viime viikonloppuna niin somessa kuin myös reitin varrella. Paimion kaupunki teetti reitin varrella metsätöitä lokakuussa ja vaikka työt jättivätkin – kuten aina – maastoon jälkiä, kannattaa jälkien sijaan lopputulosta arvioidessa suunnata katse maan sijaan 5–15 metriä taivasta kohti. Siellä on nimittäin nyt se lisätila, jota töillä haikailtiinkin.

– Ensisijainen tavoite oli saada reitin ylle tilaa, josta lumi pääsisi paremmin satamaan maahan. Viime vuosina lumi on yhä enemmän ja enemmän jäänyt havupuiden oksille ja siten lumikertymä maassa on ollut monin paikoin paljon vähäisempi kuin jossain avoimemmalla paikalla. Ja siksi latujen aikaansaaminen on viivästynyt, kertoo kaupungin puistopuutarhuri Jukka Oksa.

Oksista haittaa liikkujille

Reitin ylle levinneet oksat ovat olleet myös paikoin ihan konkreettinen este ja haitta niin latukoneelle kuin hiihtäjillekin.

– Latukoneen vilkut, valot ja ikkunat ovat kolisutelleet oksiin viime vuosina yhä useammin. Ja myös hiihtäjiltä on tullut palautetta, että paikka paikoin oksat ulottuvat latu-urien päälle ja hankaloittavat etenemistä. Kyllä tämä siistiminen olisi pitänyt tehdä jo muutamia vuosia sitten, Oksa miettii.

Reitin varrelle metsätöistä jääneitä risuja siistitään parhaillaan, ja reitti on myös tarkoitus lanata tasaiseksi vielä loppuvuoden aikana.

– Tarkoitus on myös muutamissa paikoissa kaivaa ja muotoilla reitin reunapainanteita (ojia), jotta hulevedet saataisiin ohjattua paremmin pois reitiltä. Erityisesti viime talvena hulevesien jäätyminen hiihtouralle aiheutti paikoin jopa vaarallisia tilanteita. Se ei tietenkään ole kaupungin ulkoilureitillä toivottavaa, Oksa muistuttaa.

Tähteitä siivotaan parhaillaan

Kokonaisuutena kaupunki on tyytyväinen siihen, miten metsätyöt Rivonmäen reitillä lokakuussa sujuivat. Työt toteuttanut MHY Lounametsä on kaadattanut aliurakoitsijalla toivotut puut reitin varrelta, ajanut runkopuut sovittuihin paikkoihin ja myös siirtänyt suurimmat oksa- ja risukasat toivottuihin paikkoihin.

– Kaupungilta on nyt parina päivänä jo ollut työntekijöitä heittelemässä loppuja tähteitä pois reitiltä, tai paikoin kasaamassa niitä, jotta ne voidaan hakea myöhemmin vielä pois. Tarkoitus on vielä harjata tai lanata reitin pintaa, jotta se saadaan siistiksi ja tasaiseksi, Oksa täsmentää.

Tärkein työn tavoite on, että jos tulevana talvena sataa lunta, sataisi se mahdollisimman tehokkaasti kuntoilureitille. Oksan mukaan latupohjan tamppaus vaatii ensin noin 10–15 sentin kerroksen lunta, ja sen jälkeen varsinaisten latujen ajaminen vielä toisen samanmoisen. Esimerkiksi viime talven runsaat lumisateet eivät konkretisoituneet toivotulla tavalla Rivonmäen reitillä.

– Vaikka jossain muualla lumen määrä olisi jo riittänyt latujen tekoon, oli Rivonmäen reitillä lunta paikoin liian vähän. Iso osa sataneesta lumesta jäi puiden oksiin ja suli sieltä plussapäivinä alas heikentäen entisestään varsinaisen reitin lumikerrosta. Ilman pakastuessa tuo samainen hiihtoväylälle tippunut vesi jäädyttää ja kovettaa sen. Nyt toivotaan, että latuja päästäisiin ajamaan heti, kun lunta Rivonmäen alueelle vain sataa riittävä määrä.