Satoja metrejä havuköynnöstä: Paimiolainen Pirkko Nykänen askartelee havunauhoja kesälomallaan – marraskuussa

0
Pirkko Nykäsen pihamaa on täynnä pitkiä havuköynnöksiä, jotka odottavat vientiä eri yrityksiin.

PAIMIO

– Täällä minä istun tekemässä näitä aivan aamusta iltaan ja samalla kuuntelen Bookbeatistä kaikki mahdolliset äänikirjat, Pirkko Nykänen naurahtaa.

Hänen kotinsa autotalli on täynnä kuusenhavuja, ja havupätkiä Nykänen kieputtelee rautalangalla tottuneesti pitkiksi köynnöksiksi marraskuussa joka ikinen päivä.

– Olen itse asiassa tällä hetkellä kesälomalla. Olen töissä Luonnonvarakeskuksessa tutkimusmestarina ja koska kesä on työssäni niin hektistä, niin pidän kesäloman nyt. Tämä on minulle vastapainoa työlle, hän toteaa.

Jo parinkymmen vuoden ajan


Havuköynnöksiä Nykänen on tehnyt jo parinkymmenen vuoden ajan aina joulun alla. Niitä hän myy pääasiassa eri yrityksille, jotka somistavat niillä yritystensä julkisivuja. 

– Olen ammatiltani puutarhuri. Kaikki lähti liikkeelle parikymmentä vuotta sitten, kun eräästä kukkakaupasta kysyttiin, voisinko tehdä heille havuköynnöstä. En ollut koskaan sellaista tehnyt, mutta päätin kokeilla.

Pian Nykänen huomasi, että havuköynnöksille oli enemmänkin kysyntää, erityisesti Turussa.

– Turussa on pitkä historia havuköynnöksille. Yritykset ovat käyttäneet siellä aitoja havuja kauppojen edustoilla ainakin jo 1920–30-luvuilla. Esimerkiksi lelukauppa Casagrande on tilannut minulta havuköynnökset jo pitkään.

Paimiossa Nykäsen tekemiä havuköynnöksiä voi bongata muun muassa Kairankulman, Osuuspankin ja Kunnallislehden toimipaikoista. Sen sijaan kaupungintalon köynnökset ovat kaupunginpuutarhurin tekemiä. 

Paimiossa freesinä


Havuköynnökset halutaan paikoilleen yleensä viimeistään ennen pikkujouluviikonloppua, eli ensimmäistä adventtia.

– Mutta tuntuu, että joka vuosi ajankohta aikaistuu. Moni haluaa köynnökset isänpäiväksi, mutta jopa aikaisemmin.

Köynnökset saavat olla paikoillaan joko loppiaiseen tai Nuutinpäivään saakka. 

– Kyllä ne sitten alkaakin olla jo aika kuivia jos ovat isänpäivästä saakka olleet. Mutta itse asiassa Paimiossa köynnökset pysyvät freesinä pidempään: Turussa on varmaan sen verran kaupungilla enemmän liikennettä, ilmavirtaa ja kaupoista sisältä tulevaa lämmintä ilmaa, että ne kuivuvat nopeammin kuin Paimiossa, Nykänen sanoo.

Mittatilauskäsityötä


Nykänen kertoo, että tekee havuköynnökset aina mittatilauksena kuhunkin kohteeseen. Köynnöstä ei siis tehdä valmiina metritavarana.

– Haluan aina nähdä paikan ja suunnitella köynnöksen niin, että havut asettuvat esimerkiksi ikkunan molemmin puolin kauniisti, eivätkä harota eri suuntiin.

Köynnöksen asennus ja poisvienti kuuluu aina Nykäsen palveluun, ellei toisin sovita. 

– Kaikki neljä lastani, jotka ovat jo aikuisia ovat saaneet olla asennushommassa mukana. Meillä oli aikoinaan ihan perinne, että tehtiin myös loppiaisajelut ja haettiin köynnökset pois ja samalla käytiin syömässä jossain. Nykyisin asennustiimiin kuuluu pääasiassa mieheni ja poikani – minä olen virallinen valvoja ja laaduntarkastaja, Nykänen nauraa.