AM Dancen Lelukauppa esitteli syksyn aikana opitun

0
Tanssinäytös päättyy kaikkien yhteiseen lopputanssiin. Mallia näyttää Annika Mutila keskellä sinisessä paidassaan.

PAIMIO

Tämähän meiltä onkin vielä Vistalta puuttunut, valtava lelukauppa. Viikonloppuna asia korjaantui hetkeksi, kun tanssikoulu AM Dancen Lelukauppa-joulunäytös marssitti Ykkössalin lavalle toinen toistaan suloisempia pehmoleluja, lelujunaveturimiehiä ja ballerinoja. Astetta räväkämpää menoa nähtiin korkokenkien ja pinkin tyllin täyttämässä nukkekodissa ja seesteimpää tunnelmaa aikuisten lyrical-ryhmän lumihiutalepallossa.

AM Dancen kevät- ja joulunäytökset keräävät perinteisesti Ykkössalin lauteet täyteen ja loppuunmyytyihin näytöksiin huhuillaan lippuja eri Facebook-palstoilla.

– Esiintyjiä on 200–300 per näytös ja kaikkiaan tunneilla on käynyt noin viisisataa tanssijaa syksyn aikana, yrittäjä ja tanssinopettaja Annika Mutila kertoo.

Viikkotunneilla harjoiteltujen esitysten lisäksi näytöksissä nähtiin nuorten tanssijoiden sooloja ja duoja, sekä kisaryhmien menestyksekkäitä koreografioita. AM Dancen ryhmät ovat jo tuttu näky ympäri Suomea kisaestradeilla ja jopa palkintopalleilla.

– Syksyn aikana Helsingin Estradi tanssikisassa AM Dance Juniors pienryhmät tanssivat sijoille 1. ja 2. ja Show your dance by Cailap tanssikisassa AM Dance 30+ pienryhmä sijoittui ensimmäiseksi, Mutila summaa viimeaikaista kisamenestystä.

Pinkkiä luomeen



Lauantaina, hetkeä ennen kolmosnäytöksen alkua Vistan koulun kuvaamataidon luokassa käy jännittynyt kuhina. Kaikissa neljässä näytöksessä ahkeroivat syövät jo eväsleipiään ja salaattejaan, kolmosnäytöksestä aloittavat viimeistelevät näytösmeikkejään ja esiintymisasujaan. Käytävällä lämmitellään ja muistellaan koreografioiden laskuja. Seinältä tarkastetaan esiintymisjärjestystä, sillä näytöksen alettua kaikki rullaa nopeasti eteenpäin, näissä näytöksissä ei tarvitse jäädä odottelemaan, mitäköhän seuraavaksi tapahtuu.

Martta Lehto , Ellen Fagerlund ja Aada Ahvenlampi hääräävät valtavien luomiväripalettiensa ääressä, ehkä enemmänkin meikkaamisen ilosta kuin suuresta tarpeesta. Kaikki kolme tanssivat kisaryhmänsä Active Kidsien mukana lelukaupan pomoina, lisäksi Martta ja Ellen käyvät baletissa ja Aada musikaalitanssissa.

– Rakastan tehdä erilaisia koreografioita ja olla yleisön edessä. Tanssin kyllä myös kotona peilin edessä, kertoo Ellen Fagerlund.

– Ja se on ihan mahtavaa, kun esityksessä yleisö lähtee mukaan, huikkaa Roosa Lindeqvist vierestä.

Könnölän perheelle tanssi ja näytökset ovat koko perheen juttu.

– Meidän perheestä tanssivat myös pojat, kertoo Nea Könnölä , joka itse tanssii näytöksissä kahdessatoista eri biisissä.

– Kyllä ne helposti muistaa, kaikki tulee automaattisesti musasta, Nea vakuuttaa.

Äiti Kaisa Könnölä kehuu tanssin olevan erinomainen tapa tehdä irtiotto arjesta.

– Tanssiessa kun ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin itse tanssia.

Meikit.jpg

Martta Lehto (vas.), Ellen Fagerlund ja Aada Ahvenlampi valmistuvat tanssinäytökseen Vistan koulun kuvaamataidon luokassa, joka toimii näytöksissä pukuhuoneena.

Lelukauppa 93

5-6-vuotiaiden lelujuna liikkuu Lotta Ahlmanin johdolla.

Lelukauppa159

Tanssinäytös päättyy kaikkien yhteiseen lopputanssiin. Mallia näyttää Annika Mutila keskellä sinisessä paidassaan.