Hidas liikenne pois kehätieltä

0
Hitaasti liikkuvat ajoneuvot ohjataan rinnakkaisteille, jotta uudesta nelikaistaisesta baanasta saadaan nopeushyöty irti täysipainoisesti.

Traktorilla, mopolla ja polkupyörällä ajaminen sekä jalankulku kielletään Turun kehätiellä Kauselan ja Pukkilan välisellä osuudella. Kielto astui voimaan tiistaina 20. joulukuuta. Käytännössä kielto tarkoittaa muun muassa sitä, että jatkossa tieosuudella ajetaan 60 kilometrin vähimmäisnopeutta.

– Kauselan ja Kirismäen välille on rakennettu laadukas rinnakkaisteiden verkosto, jonne hitaasti liikkuvat traktorin ja mopoauton kaltaiset ajoneuvot halutaan ohjata pois kehätieltä, kertoo projektipäällikkö Juha Sillanpää Väyläviraston tuoreessa tiedotteessa.

– Liikkuminen vilkkaalla kehätiellä on entistä turvallisempaa ja sujuvampaa, kun hidas liikenne on siirretty rinnakkaistieverkolle.

Kehätien nopeusrajoitus nostettiin 100 kilometriin tunnissa, kun Kauselan ja Pukkilan välinen osuus avattiin liikenteelle nelikaistaisena marraskuussa. Kehätien valmistumisen jälkeen alueella on vielä käynnissä viimeistelytöitä. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu ensi vuonna.

Kehätien jalankulun ja pyöräilyn väylä on rakennettu koko kehätien varrelle, lukuun ottamatta Avantin eritasoliittymän kohtaa, joka valmistuu vuoden 2023 syksyllä. Tuolloin kehätiellä on valmiina yhtenäinen jalankulun ja pyöräilyn väylä Naantalista Piikkiöön saakka.