Jouluilta pimenee. Tähdet tuikkivat taivaalla, ja pieni pakkanen puree pimeydessä nenää. Kirkon katto kuvastuu taivasta vasten.
Valoa tuikkii taivaan lisäksi maassa. Ympärillä on pieniä kynttilöitä, lisää kynttilöitä, kynttilöitä toistensa perään. Täällä on kynttilämeri – ja paljon ihmisiä.
Jouluisin suomalaisilla hautausmailla on kaunista. Ihmiset käyvät paikalla muistamassa menneitä läheisiä, tuovat samalla oman pienen valonsa pimeyteen ja katselevat yhdessä hautausmaan tuhansia kynttilöitä.
Meille tapa on tuttu, mutta perinnettä ei suuremmin tunneta muista maista. Erikoisuutensa vuoksi tapa on tallennettu Suomen kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonkin.
– Eräänä jouluna meillä oli englantilaisia vieraita. He hämmästyivät kovin, kun lähdimme jouluaattona hautausmaalla käymään, kertoo myös Eero Ahtikari Piikkiöstä.
– Oli vielä sellainen päivä, kun oli kova myrsky. Englannissa kukaan ei olisi lähtenyt sellaisella säällä mihinkään. Kovasti he arvostivat suomalaista tapaa.
Myrskylyhty haudalle?
Tapa viedä kynttilöitä haudalle on Suomessakin nuori. Jos vanhimmilta sukupolvilta kyselee perinteestä, he eivät muista sitä lapsuudestaan.
Tapaa alkoi esiintyä ympäri Suomea sotien jälkeen, kun niin moni isä, veli tai poika oli joulunvietosta poissa, mutta aluksi kynttilöitä vietiin vain sankarihaudoille. Mistään yleisestä käytännöstä ei 1940- ja 1950-luvuilla vielä ollut kyse.
– Kyllähän haudoilla käytiin, mutta en muista, että olisimme käyneet haudalla jouluna. Haudoille ei ainakaan viety kynttilöitä. Eihän sellaisia kynttilöitäkään ollut, missä olisi tuli pysynyt ulkona. Olisi pitänyt viedä haudalle myrskylyhty, jos olisi halunnut, että valo palaa. Lasisia kynttilälyhtyjä ei silloin ollut, muistelee nyt 81-vuotias Tuukka Alhonen Kuusistosta.
– Eikä ihmisillä ollut autoja, millä olisi päässyt käymään hautausmaalla. Matkat olivat pitkät.
Samoja kokemuksia on 86-vuotiaalla Eero Ahtikarilla Piikkiöstä:
– Kun hevosilla ja polkupyörällä kuljettiin, ei niin vain menty hautuumalla käymään. Myöskään lunta ei aurattu pois niin kuin nykyään.
Hänellä on muistikuva lapsuudestaan, että itsenäisyyspäivänä sankarihaudoilla oli tervapata palamassa, mutta kynttilämeriä ei näkynyt missään silloin eikä joulunakaan.
Vasta 1960-luvulla
Milloin hautakynttilä-perinne sitten käynnistyi toden teolla täällä päin? Yleisimmät ensimmäiset muistikuvat joulun hautakynttilöistä ovat 1970- ja 1980-luvuilta. Vanhimmat varmat paikalliset muistot löytyivät Tuukka Alhoselta ja Eero Ahtikarilta:
– Muistan, kun valmistuin kadettikoulusta vuonna 1965 ja seisoin sitten sen jälkeen 25 vuotta joka joulu Turussa sankariristillä kunniavartiossa. Kyllä siinä 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa ihmiset toivat jo Turussa kynttilöitä sankarihaudoille, kertoo Alhonen.
Ahtikari muistaa joulun vuodelta 1968, jolloin hän oli partion joulupukkina:
– Kun ajoin aattona Piikkiön hautausmaan ohi, siellä vilkkui kynttilöitä. Muistan myös, että Turun hautausmaan porteilla oli aattona autoja ja ihmisiä.
Joka tapauksessa perinne vaikuttaa olevan tuskin viiden vuosikymmenen ikäinen.
Vainajien muistaminen juhlapyhinä on sinällään ikivanha suomalainen tapa, josta saattaa olla yhä kaikuja meidän ajassamme.
Kristillisessä symboliikassa kynttilänliekki on vertauskuva siitä, että valo voittaa pimeyden. Valon sytyttäminen on kuulunut kaikkein varhaisimpiinkin kristittyjen kokoontumisiin.
Moderni kehitys mahdollisti perinteen
Suomen varhaisin dokumentoitu tieto kynttilöiden viemisestä haudalle jouluna on sadan vuoden takaa, vuodelta 1921, kertoo aineettoman kulttuuriperinnön wiki. Sinä jouluaattona Helsingin Vanhalla hautausmaalla ylioppilas Lyyli Grotenfelt sytytti kynttilän sisarensa Kyllikin haudalle. Kyllikki oli kuollut samana vuonna.
Lopulta perinteen mahdollisti moderni kehitys.
– Kyllä autojen ja muovin yleistyminen vaikutti tuovan tämän perinteen. Ei aiemmin olisi ollut mahdollisuuksia, pohtii Tuukka Alhonen.
Perinteen yleistyessä hautakynttilät olivat ja ovat edelleen öljykynttilöitä, joissa on muovikuori ja metallinen hattu tuulen suojana. Kertakäyttöisten hautakynttilöiden tulo markkinoille mahdollisti sen, että lähes kaikki saattoivat tuoda pienen valonsa omaisen haudalle.
Ekokynttilät puuttuvat
Hautausmaiden tunnelmallisen kynttilämeren varjopuolena on joulun jälkeinen jätevuori. Kertakäyttökynttilöiden määrä on niin suuri, että hautausmaiden roskasäiliöiden tyhjennystyöt eivät yleensä pysy perässä.
– Valitettavasti muovikuoristen kynttilöiden muovia ei voi myöskään kierrättää, vaan ne menevät polttokelpoisiin jätteisiin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri pahoittelee.
– Myöskään lasisia kynttilöitä ei voida kierrättää.
Lasisia hautakynttilöitä voi käyttää uudestaan, jos omaiset käyvät itse hakemassa ne haudoilta. Luontoa ajatteleva omainen voi myös hankkia haudalle metallisen lyhdyn ja asettaa sen sisälle pöytäkynttilän.
Sorri toivoo, että ekoajattelu ei estäisi sytyttämästä hautakynttilää.
– Se, että muistellaan menneitä sukupolvia ja kuolleita läheisiä, on kaiken arvoista. Tämä on niin kaunis ja hellyttävä perinne, että en tähän puuttuisi. Mieluummin jätetään vaikka seuraava ulkomaanmatka tekemättä, hän kommentoi.
– Lapsille jää vahvasti mieleen, kun vanhemmat tuovat hautausmaalle. Se pieni hetki on arvokas. Haudalla käymisessä on aina harras tunnelma.
Moni haluaa tulla hautausmaalle nimenomaan illalla, pimeällä.
– Jouluyönä on hautausmaalla mukava tunnelma. Joulupukkijännitykset ovat lapsilla jo ohi, ihmiset ovat levollisesti liikkeellä eikä kenelläkään ole kiire nukkumaan, Sorri kuvailee.
Elävä liekki edelleen yleisin
Paimion seurakunnan talouspäällikkö Henna Ahtinen vahvistaa, että kynttilöiden aika alkaa pyhänpäivänä ja jatkuu yli joulun. Eniten kynttilöitä tuodaan hautausmaille juurikin jouluna.
Kynttilämereksi kynttilät alkavat muodostua vasta aatonaattona tai tänä vuonna ehkä vasta aattona, koska joulua edeltää täysi työviikko.
– Nykyisin monet kynttilät palavat niin pitkään, että toki niitä voidaan tuoda myös hyvissä ajoin.
Ahtinen arvelee, että edelleen selvästi suurin osa haudoilla kävijöistä sytyttää haudalle aidon kynttilän. Ledkynttilöitä käytetään vielä vähemmän.
Jos ja kun kynttilää lähtee haudalle viemään, kannattaa jalkineet valita kelin mukaan ja olla varovainen, on sitten liukasta tai paljon lunta.
– Keli tietenkin voi vaikuttaa niin, että ihan kaikille hautausmaan kolkille ei väyliä ole avattu, mutta pääväylät pidetään kunnossa, sanoo Ahtinen.
Muualle haudattujen vainajien muistolle kynttilät voi sytyttää ainakin Paimion, Sauvon ja Karunan kirkkomailla niille varatuille paikoille.
Joulun jälkeen seurakunnan kiinteistötyöntekijät kiertävät viikottain siistimässä hautausmaat ja siivoilemassa muun muassa kynttiläroskia. Ote on Ahtisen mukaan sikäli varovainen, että he korjaavat pois vain selvästi peruskertakäyttöiset kynttilät.
– Esimerkiksi lasiset tai muut mahdollisesti uudelleen käytettävät kynttilät pyritään jättämään haudan haltijoiden itsensä hoidettaviksi.