Toisaalta erilaiset vuotuisjuhlat ovat toistolle otollista maaperää. Vuodenvaihde on aivan nurkan takana, ja se on tunnetusti oivallista aikaa menneen vuoden summaamiseen ja monelle myös lupausten tekemistä tulevaa vuotta ajatellen. Tosin tuntuu, että nykyään usein korostetaan sitä, miten nuo lupaukset kestävät yleensä vain pienen hetken ennen painumistaan kiusaantuneeseen unholaan.
Tästä syystä voisi ajatella, että parempi olla lupaamatta mitään, niin säästyy häpeältä ja pettymyksiltä. Itsekään en ole juuri uudenvuodenlupauksia harrastanut, mutta tänä vuonna olen alkanut ajatella jotenkin toisin.
Nimittäin nämä lupauksethan lähtevät usein siitä havainnosta, ettei omassa elämässä jokin asia ole kohdallaan ja tarvitsisi muutosta. Tällaisia löytynee meiltä kaikilta. Lupausten teko on tämän tunnustamista ja ainakin halua korjata asia. Niinpä se, joka ei halua mitään luvata tavallaan alistuu vallitsevaan asiaintilaan eikä epäonnistumista peläten edes yritä parantaa elämäänsä. Toki yritys voi lässähtää alkuunsa, mutta silloinhan entinen olotila vain jatkuu, kun taas onnistuessa se voi parantua.
Lopuksi eräs ajankohtainen asia. Tänä vuonna ainakin minun joulurauhaani järkytti Rautjärven kirkon palo. Tuo kaunis kirkko tuhottiin ilmeisesti tahallaan, eikä se tee valitettavasti tapausta ainutlaatuiseksi edes lähivuosia ajatellen. Nyt kuitenkin palo syttyi silloin, kun kirkossa vietettiin jumalanpalvelusta ja sisällä oli siis kymmeniä ihmisiä. Onneksi kukaan ei vahingoittunut.
Suomessa on perinteisesti kirkkokansa voinut turvallisin mielin kokoontua jumalanpalveluksiinsa. Harras toiveeni tulevalta onkin, että tämä tapaus saisi jäädä kamalaksi poikkeukseksi eikä ainakaan missään nimessä sellaiseksi, minkä ohittaisimme olkapäitä kohauttaen. Uskon ja toivon, että jyrkinkin ateisti näkee kokoontumisvapauden ja turvallisuuden keskeisinä arvoina maassamme.
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Ossi Tammisto
Kirjoittaja on sauvolainen historioitsija.
