
Paimio
Pelikentän alustana matto, ja sellaiset katsomotilat, että pelejä mahtuu halliin myös katsomaan. Riittävästi paikoitustilaa ja myös jonkinlaiset suorituspaikat yleisurheilua harrastaville. Nämä asiat nousivat kärkeen Kunnallislehden joulukuun alussa tekemässä kyselyssä, jossa tiedusteltiin lehden lukijoiden ajatuksia Paimioon suunnitteilla olevasta sisäliikuntahallista.
Kysely keräsi kaikkiaan runsaat 200 vastausta, ja peräti 68 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että matto on pelikentän alustana parkettia parempi. Matto olisi etenkin salibandyn ja futsalin kannalta ideaali alusta, kun taas parketti suosisi kori- ja lentopalloa.
Kyselyn toisessa osioissa tiedusteltiin sitä, mitkä lajit pitäisi ensisijaisesti ottaa huomioon hallin suunnittelussa. Kolme suosituinta lajia vastausten perusteella olivat salibandy (16 prosenttia vastauksista), lentopallo (14%) ja yleisurheilu (14%). Pienimmän kannatuksen kymmenen vaihtoehtoina olleen lajin joukosta keräsivät tanssiurheilu (8%), kamppailulajit (5%) ja pöytätennis (3%)
Katsomo selvästi kioskin edelle
Katsomotilojen tarve nostettiin vahvasti esiin sekä vapaissa vastauksissa että myös kyselyn kolmoskohdassa, jossa vastakkain laitettiin joko katsomo- tai kioski- ja ravintolatilat. Katsomotilat näiden kahden väliltä valitsisi peräti 81 prosenttia vastaajista, joskin myös kioskin tai edes pienen aulatilan, jonne myyntiä voitaisiin järjestää, ottamista huomioon suunnittelussa pidettiin tärkeänä.
”Kioski ja katsomo eivät saisi olla toisiaan poissulkevia, molempia tarvitaan onnistuneen ottelutapahtuman järjestämiseen,” kommenteissa linjattiin.
Seuraava vastakkainasettelu kyselyssä rakennettiin esiintymislavan ja laadukkaan äänentoiston ja sauna- ja virkistäytymistilojen välille. Tällä kertaa mittelö oli jo tiukempi, mutta lopulta esiintymislavaa äänentoistolaitteineen pidettiin kuitenkin melko selvästi tärkeämpänä hallin ominaisuutena 60 prosentin kannatuksellaan.
Kommenteissa toivottiin, ettei kulttuuri jäisi liikunnan ja urheilun jalkoihin suunnittelupöydällä:
”Monitoimihallissa huomioidaan muutkin toimijat kuin vain liikunta. Taitaa suunnitteluun olla menossa kuitenkin vain monilajihalli, jossa esim. kulttuuritoimijoiden tarpeita ei ole tarkoituskaan huomioida.”
Yleisurheiluväki heräsi
Vastauksista erottui myös selvästi paikallisen yleisurheiluväen suuri toive: halliin pitäisi saada kunnollinen juoksusuora, jonka lisäksi mielellään myös edes kohtalaiset suorituspaikat heitto- ja hyppylajeille. Kyselyn kohdassa, jossa pelikentän lisäksi halliin pakattavia toimintoja kyseltiin, nousi juoksusuora muine yleisurheilutiloineen selvästi katsomotilojen ja kuntosalin edelle.
Yhtenä esimerkkinä vastauksissa esiin nostettiin naapurikaupunki Salon Salohalli, jossa on ison pelikentän lisäksi myös mittava juoksusuora muine yleisurheilumahdollisuuksineen.
”Monitoimihallin suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon eri urheilulajit ja kuulla heidän toiveitaan. Esimerkiksi Salossa on erittäin hyvä ja monipuolinen juoksusuora. Tämä sisältää juoksusuoraan upotetun pituushyppykasan, jonka saa esille tarvittaessa. Toiseen päähän on mahdollista saada heittopaikka ja korkeuspatjatkin saa esille päädystä. Suosittelen päättäjiä käymään tutustumassa Salohalliin.”
Toinen kommentoija nosti esiin myös sen, että katsomotila ja yleisurheilu eivät saa olla toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja hallia käytettäessä:
”Juoksusuoran lisäksi pitää totta kai olla katsomo. Ei voi olla hallia ilman katsomoa. Ja juoksusuora vihdoinkin paimiolaisille yleisurheilijoille.”
Sijainti askarrutti
Vapaissa vastauksissa nostettiin esiin myös hallin sijainti, vaikka käytännössä se on jo lyöty lukkoon Urheilupuiston alueelle. Siitä huolimatta moni haikaili vielä sen vaihtoehdon perään, että halli nousisi nykyisen Lidlin kulmille Kravinkujan varteen.
”Halli sinne Lidlin lähelle, jotta myös Turusta saadaan maksavia käyttäjiä. Käyttö nimenomaan sisäliikuntaan, ei mitään messuja ja tapahtumia, joiden jäljiltä nykyinen 1-salin lattia on parin vuoden käytön jälkeen heikossa kunnossa.”
Kaiken kaikkiaan vastauksista huokui, että kompromissiratkaisuun ei kannata tyytyä. Pelikentän mittojen olisi hyvä mahdollistaa kaikki sisälajit, ja myös hallin muunneltavuus olisi hyvä ottaa huomioon 2030- ja 2040-lukuja ajatellen.
”Muunneltavuus on tärkeää. Tulevaisuudessa lajit ja niiden edellyttämät tarpeet muuttuvat, jonka vuoksi pelikentän jako osastoihin kannattaa toteuttaa jakoverhoin (ei kiinteitä ratkaisuja). Myös moottoroidut kasettikatsomot lisäävät muuntojoustavuutta.”