
Paimio
Paimiossa on 2000-luvulla päässyt melko harvoin itsenäisyyspäivän nurkilla luistelemaan saati hiihtämään ulkoilmassa, mutta tänä vuonna tuollaiseen poikkeustilanteeseen on ainakin luistelun osalta hyvältä mahdollisuudet.
Kaupungin tekniset ja ympäristöpalvelut sekä aktiiviset talkoolaiset ovat saaneet joulukuun alun aikana Jokelan, Tapiolan, Vistan ja Hanhijoen kentille jo ohuen jääpeitteen aikaiseksi, ja pakkasjakson jatkuessa kenttien pitäisi olla ensi viikon aikana jo hyvässä luistelukunnossa.
Talviliikuntapaikkojen kuntoon saattaminen on noin kuukautta tavanomaista aikaisemmassa. Sen on mahdollistanut jo runsaat kaksi viikkoa kestänyt tasainen pakkasjakso, joka on sisältänyt vain kaksi aavistuksen plussan puolelle jäänyttä vuorokautta.
Latupohjat tampattuna
Hiihtolatujen tilanne on myös vuodenaikaan nähden hyvä. Vaikka varsinaisia latuja ei ole vielä päästy vetämään, on latupohjan tamppauskierros tehty Rivonmäen reitin lisäksi myös Oinilassa ja Varasvuorella.
Sattelan latuja ties monettako vuotta hoidellut Markku Kuusisto kertoi myös torstaina, että sielläkin on jo käyty ajamassa latupohjia ensimmäistä kertaa.
Latua ei vielä vedetty, mutta hiihtelemään pääsee jo ainakin luistellen.
Ilmatieteenlaitoksen kymmenen vuorokauden sääennusteen perusteella pakkaspäivien pitäisi jatkua varmuudella ainakin ensi viikon loppuun asti. Alkuviikkoon on lisäksi povattu lähes kymmenen senttiä uutta lunta, mikä voisi teoriassa mahdollistaa perinteisen hiihtotyylin latujen ajamisen jo tampatuille kuntoilureiteille.
– Nyt satanut lumi on ollut ihan kevyttä pakkashöttöä, ja vaikka sitä onkin 5–6 sentin kerros, pakkautuu se tampatessa parisenttiseksi. Jotta perinteisen latuja päästäisiin ajamaan, tarvitaan ainakin kolme, mahdollisesti jopa neljä vastaavaa lumisadetta. Toki jos lumi olisi kosteampaa suojalunta, senteissä mitattuna vähempikin riittää, kaupungin puistopuutarhuri Jukka Oksa sanoo.
Oksan mukaan Rivonmäen reitillä luisteluhiihto voi silti olla periaatteessa mahdollista jopa jo tänään.
– Lumikerros ei ole paksu, mutta tiivis. Se selviää vain kokeilemalla, voisiko siinä jo luisteluhiihtää. Sen huomaa ainakin jo heti, että lumi on satanut tasaisemmin reitille kuin aiemmin. Reittiä varjostaneiden puiden poistamisesta on selvästi ollut apua, Oksa kiittelee.