Paimiolainen 12-vuotias Onni Suomi istuu malttamattoman näköisenä Aurantalon kahviotilassa. Kädet puristuvat välillä yhteen, ja jalat eivät meinaa pysyä penkissä paikoillaan.
Syy malttamattomuuteen on selvä: viereisen seinän takana kuuluva jyske ja tömähdykset kertovat siitä, että kavereilla on parhaillaan kivaa. Sinne Suomikin haluaisi mukaan, harjoittelemaan ja kehittymään. Sen sijaan, että rupattelisi toimittajan kanssa menneen vuoden kisamenestyksistä.
Kisamenestyksiäkin on kuitenkin syytä kerrata, sillä Suomi on paininut kuluvan vuoden aikana muun muassa SM-hopealle sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että myös vapaapainissa. Sen lisäksi hän nappasi tuoreimpana Turun aluemestaruuden vapaapainissa alle 17-vuotiaiden ja alle 55-kiloisten sarjassa.
Myös Koululiikuntaliiton kisoissa, joissa käytännössä ikäluokan parhaat painijat ovat koolla, Suomi nappasi hopeaa keväällä.
– Hyvin on mennyt, mutta toki parannettavaakin aina jää. Krekon (kreikkalais-roomalaisen painin) SM-kulta on ensi vuoden iso tavoite, Suomi alleviivaa.
Auraan kuulopuheiden perusteella
Kuusi vuotta sitten painiharrastuksen aloittanut Suomi päätyi Auraan ja Aurantalolle siksi, että painitaustaa omaava isä Sampsa Suomi halusi lapsensa harrastamaan seuraan, josta oli kuullut pelkästään hyvää. Ja tänä päivänä kuulopuheet Auran Painiseuran hyvästä harrastusympäristöstä voidaan vahvistaa todeksi.
– Ei voi olla kuin tyytyväinen. Valmennus on hyvää, ja treeneissä on aina iloinen ja kannustava ilmapiiri. Erityisesti Ron Lammi on tehnyt kisaryhmän valmennuksessa todella hyvää työtä, isä-Suomi kehaisee.
Krekon ja vapaapainin lisäksi brassijujutsua harrastava Suomi harjoittelee vähän vuodenajasta riippuen 3–5 kertaa viikossa. Vaikka painin voisi kuvitella vaativan ennen kaikkea voimaa, on myös kestävyydellä valtava merkitys. Siksi pidempikestoisia aerobisia harjoituksia tehdäänkin viikoittain.
– Pelkkä voima ei riitä kamppailulajeissa mihinkään. Kehonhallinta, nopeus, räjähtävyys ja tekninen osaaminen ovat myös tärkeitä. Kyllä kehitettävää löytyy vielä aivan joka osa-alueelta, Onni Suomi tuumii nöyrästi.
Särmä ja vastaanottava
Vaikka Suomi itse kuvailee ominaisuuksiaan melko vaatimattomaan sävyyn, yltyy valmentaja Lammi kehumaan moninkertaista SM-mitalistia nopeaksi ja myös nopeaksi oppimaan.
– Onni on erittäin tekninen painija, ja sisäistää uudet tekniikat erittäin nopeasti. Myös nopeus on selkeästi Onnin valtti. Samalla petrattavaa ilmenee juuri näissä nopeissa tilanteissa tapahtuvissa valinnoissa. Tekniikan hiomista vaaditaan vielä, Lammi analysoi.
Valmennettavana Suomi on Lammin mukaan särmä ja vastaanottava, vaikka myös mielipide-eroja harjoitusten sisällöistä välillä tulee.
– Ja pitääkin tulla. Paini on yksilölaji, ja lopulta se joka vastaa tuloksesta on painija itse. Niin hyvässä kuin pahassa, Lammi muistuttaa.
Fyysisenä kontaktilajina myös loukkaantumisriski on painissa aina läsnä. Toistaiseksi Suomea eivät ole vaivanneet kuin hieman polvet, eikä esimerkiksi painijan korvaa, eli lievää rustovauriota edes painijapiireissä oikein lasketa loukkaantumiseksi.
– Noo, se nyt on sellainen. Vähän kuuluu asiaan, ei sitä oikein loukkaantumiseksi tai vammaksi lasketa, Suomi virnistää.
Kisat ulkomailla tähtäimessä
Töminä seinän takana yltyy, ja Onni Suomen katse vilkuilee yhä useammin ovensuuhun, josta pilkottaa aina välillä kärrynpyöriä tekevien seuratovereiden raajoja. Menossa on kehonhallintaa kehittävä alkulämmittely, ja mieli halajaisi selvästi jo painimatolle.
Kaikesta näkee, että paini on Kriivarin koulun kuudetta luokkaa käyvälle Suomelle erittäin rakas harrastus, jossa myös kilpailulliset tavoitteet on asetettu korkealle.
– Ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolelle painimaan Tallinna Openiin. Ja pikkuhiljaa sitten myös muita ulkomaan kisoja. Ennen kaikkea haluan kehittyä painijana koko ajan, ja kisoista saa aina parhaan palautteen, missä mennään, Suomi miettii.
Haastattelu päättyy, ja jo parin minuutin päästä Suomi on harjoittelemassa erilaisia heittoja seurakavereidensa kanssa. Hiki virtaa, huohotus kuuluu ja painijoista hehkuva lämpö täyttää nopeasti koko salin.
Perinteisen kamppailulajin juuret ovat vuosikymmenien saatossa ohentuneet, mutta Aurassa ne tuntuvat edelleen kietoutuvan tiukasti maaperään. Nyt toimittajakin ymmärtää paremmin, miksi paimiolaisesta Suomen perheestä ajetaan harrastuksen perässä yli 30 kilometrin päähän useana iltana viikossa.
