Paimion uimahallikyyditysten suosio kasvanut läpi syksyn – ”Kyytejä voisi olla jopa useamminkin”

0
Päivi Hörkkö sekä Mikko ja Roope Vesanen ovat vuorojen vakiokäyttäjiä. He kehuvat sekä Salon uimahallia että myös Paimion kaupunkia, joka järjestää uintimahdollisuuden sinäkin aikana, kun paikallinen uimahalli Solina on remontissa.

Paimio

Paimion kaupungin järjestämät uimahallikyyditykset Saloon ovat nousseet syksyn aikana yhä suurempaan suosioon. Kun vielä syyskuussa viikoittaisissa kyydeissä oli 10–20 ihmistä, on määrä kivunnut loka–marras–joulukuun aikana keskiarvollisesti reilusti 30:n päälle. Suosituimpina päivinä bussi on ollut käytännössä katsoen täynnä, kun matkaan on lähtenyt lähes 50 paimiolaista.

Uimahallireissujen suosio ilahduttaa myös Paimion kaupungin liikuntasuunnittelija Mikko Häkkilää .

– Kuljetusten osalta on nähtävissä, että uuden palvelun löytämisessä menee aina hetki aikaa. Nyt voi sanoa, että viime kuukausina suosio on ollut kyllä todella hyvää, selvästi kyyditykset ovat tulleet tarpeeseen nyt kun Solina on remontissa.

”Ahkerasti on käyty”



Linja-autokyyditys on jälleen yhtenä talvisena torstaina juuri starttaamassa, kun paimiolainen Päivi Hörkkö istahtaa eturiviin. Kerta ei ole ensimmäinen, sillä Hörkkö on ollut kuljetusten aktiivikäyttäjä läpi syksyn.

– Ahkerasti on käyty, ja kyytejä voisi olla jopa useamminkin. On hyvä, että silloin tällöin pääsee lähtemään myös aamuisin, hän kiittelee.

Myös Mikko ja Roope Vesaselle kyydit ovat tulleet tarpeeseen. Yhteiseen uintiharrastukseen uhkasi tulla pitkä tauko, kun Solina meni remonttiin.

– Kävimme viikoittain uimassa Solinassa ja on ollut mukavaa, että nyt harrastamista on päässyt kuljetusten avulla jatkamaan, vaikka paikallinen halli remontissa onkin, Mikko Vesanen kertoo.

Kokonaisuudessaan kyyditykset saavat lähtijöiltä kehuja, ja myös Salon uimahalli on ollut uimareiden mieleen.

– Hieno halli kaikkinensa, kuuluu bussista.

Syksyllä startti



Uimahallikyyditykset starttasivat syyskuun alussa. Kyyditykset ovat vakiintuneet torstai-iltoihin siten, että lähtö on kaupungintalon edustalta kello 17. Uintiaikaa Salossa on varattu noin kaksi tuntia, ja takaisin bussi kurvaa Paimion kaupungintalon edustalle noin kello 20.45.

– Kuljetuksissa on mukana aina Solinan uinninvalvoja ja toisinaan myös toinenkin työntekijä, kuten esimerkiksi marraskuun 17. päivän reissulla, kun matkan yhteydessä toteutettiin lasten ohjattua vesiliikuntaa, kertoo Häkkilä.

Torstaikuljetusten lisäksi kerran kuukaudessa tarjolla on myös aamupäivän uimahallireissu. Se tarjotaan jokaisen kuukauden viimeisenä maanantaina. Poikkeuksen tekee joulukuu, jolloin maanantaivuoro on edessä jo tulevana maanantaina, ja lähtöaika on jokakuukautiseen tapaan kello 9 kaupungintalon edustalta.

Kyyditykset jatkuvat niin pitkään kuin Solinan remontti jatkuu, eli ainakin ensi vuoden loppuun asti.