Pertti Arola palkittiin lämpimästä työotteesta

0
Pertti Arolan työ sai Paimion vammaisneuvostolta kiitosta. Kunniakirja myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on tehnyt merkittävää ja edistyksellistä työtä vammaisten hyväksi. ( arkistokuva)

PAIMIO Vammaisneuvoston kansainvälisen vammaistenpäivän tilaisuudessa viime perjantaina palkittiin kehitysvammaistyön pappi Pertti Arol a. Virka on Varsinais-Suomen seurakuntien yhteinen, vaikka hallinnollisesti Paimion seurakunnassa. Sen taustalla on Paimiossa merkittävässä roolissa jo vuosikymmenet ollut Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus KTO, jota vielä vuodenvaihteeseen asti pyörittää Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä. Sen jälkeen toiminta sielläkin siirtyy Varhan alaisuuteen.

Arola sai Paimion vammaisneuvoston kunniakirjan, joka jaettiin nyt toista kertaa. Ensimmäinen myönnettiin Matleena Koskiselle viime vuonna.

Palkitsemisen yhteydessä vammaisneuvoston puheenjohtaja Marja Mäenpää totesi, että Arolan monet kohtaamiset ja tilaisuudet kehitysvammaisten parissa ovat olleet mieleenpainuvia, ikimuistoisia ja näihin kohtaamisiin hän on tullut aina positiivisella ja kuuntelevalla mielellä sekä ammattitaidolla. Ammattitaitoaan hän on kehittänyt opiskelemalla, sillä muutoksia ja uusia asioita sekä haasteita tulee jatkuvasti lisää.

Kansainvälistä päivää juhlistettiin Paltanpuiston ruokasalissa teemalla ”Ystävyyden merkitys”.

– Perheen ohella ystävät ovat tärkeintä mitä ihmisellä on. Ystäviin sitoudutaan, heille uskoudutaan ja ystävyyteen liittyy vastavuoroisuutta ja toisesta huolehtimista, totesi Mäenpää.

Ystävyyssuhteita syntyy koko elämän ajan, mutta monet kokevat että lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneillä ystävyyssuhteilla on aivan oma erityinen paikkansa elämässä, ne ovat kasvattaneet, opettaneet ja syventyneet vuosien kuluessa. Jokainen ystävyyssuhde tarvitsee kestääkseen välittämistä ja ylläpitoa, mutta monet kokevat että vahvat ystävyyssuhteet selviävät myös vuosien tauon.

– Ystäviin kannattaa ottaa siis yhteyttä pitkänkin tauon jälkeen, ja kuulostella onko läheinen suhde vielä olemassa.

Virikeohjaaja Tiina Kalasniemi puhui Ystäväkerhojen toiminnasta. Ystäväkerhoja on Paimiossa jo kahdeksan toiminnassa ja yhdessä kerhossa on yleensä kahdeksan henkilöä.