
Kello lyö hädin tuskin kahdeksaa maanantai-aamuna, kun Piikkiön Pontelan salin ulko-ovelta voi kuulla rautapainojen kolinaa ja iloista puheensorinaa. Aikaisesta pakkasaamusta huolimatta muutaman kymmenen neliön tilaan onkin pakkautunut jo useampi treenaaja, joista yksi tervehtii toimittajaa aavistuksen apean oloisena.
Syynä on se, että viikonlopun toistopunnerruksen SM-kisat ovat menneet kuulemma ”penkin alle”.
– Niistä ei paljoa jäänyt kerrottavaa. En ole koskaan saanut noin huonoa tulosta, Ville Toimioksi esittäytyvä mies pudistelee.
Pettymyksen saa kontekstiin, kun purkaa alle 80-kiloisten sarjassa kilpailevan Toimion tuoreimman SM-tason suorituksen luvuiksi: neljäs sija 31 toistolla. Suoritus kuulostaa tavallisen sunnuntaipunttaajan korvaan huimalta, sillä se tarkoittaa, että Toimio on punnertanut rinnaltaan ylös oman painonsa verran rautaa yli 30 kertaa. Tavalliselle pulliaiselle jo muutamakin toisto olisi lähellä urotekoa.
Mutta Toimion tavoitteena oli SM-mitali, ja siihen hän tiesi myös pystyvänsä.
– 35 toistoa on ennätys, joten olihan tuo pettymys. Ei sitä oikein muuksi voi pukea, mutta onneksi uusia kisoja ja mahdollisuuksia tulee.
Lahdessa lähes
60 leukaaUusia mahdollisuuksia 34-vuotiaalle Toimiolle tosiaan on tulossa. Monipuolisena voimailijana hän ehti lunastaa syksyllä Lahden Fitness Expo -tapahtumassa itselleen paikan leuanvedon MM-kisoihin Helsinkiin ensi kesäksi.
– Kesällä sain vedettyä 52 leukaa ja syksyllä Lahdessa meni sitten jo 59. Tavoitteena on rikkoa vähintään 60 toiston raja sitten MM-kisoissa. Leuanveto on kuulunut toki aina osaksi harjoittelua, mutta vasta tänä vuonna aloin harjoitella kunnolla kilpailutekniikkaa, hän kertaa.
59 toistollaan Toimio kipusi samalla Suomen kaikkien aikojen toistoleuanvetorankingissa jaetulle viidennelle sijalle. Suomen ennätys, 67 toistoa, on salolaisella Joonas Mäkipellolla, ja hänen lisäkseen kolme muuta urheilijaa on rikkonut maagisen 60 toiston rajapyykin.
Toimio todella rakastaa haastaa itseään voimailussa ja urheilussa monipuolisesti. Lajit ja lajiliitot, joiden alaisissa hän kilpailee, ovat aina doping-valvonnan piirissä.
Penkkipunnerruksen ja leuanvedon lisäksi hän on niittänyt menestystä tänä syksynä myös porrasjuoksussa. Syyskuussa hän osallistui Tampereella Torni-hotellissa käytyyn Moro Maratoniin, jossa kisan ideana oli kivuta hotellin kattokerrokseen Moro-nimiseen ravintolaan mahdollisimman nopeasti. 25 kerroksen ja useiden satojen portaiden urakka taittuikin vajaassa kahdessa minuutissa, millä irtosi koko kisan kolmossija.
– Se oli vähän sellainen kokeilu, kun kuitenkin porrastreenejä on tullut viime vuosien aikana tehtyä. Kaksi virolaista ehti kisassa edelle, Toimio hymyilee.
Pontelaan jo
pikkupoikanaToimio edustaa kisoissa vaihtelevasti sekä piikkiöläistä voimanostoseura Rannikon Voimaa että Castia Athletesia. Voimanostotaustan omaava Toimio on viime vuosina kisannut yhä enemmän ja enemmän myös hyvää aerobista suorituskykyä vaativissa lajeissa.
Crossfit-kisoihinkin Castia Athletesin takana oleva valmentaja Markus Rantanen on Toimiota koittanut silloin tällöin houkutella, mutta ainakin vielä laihoin tuloksin.
– Periaatteessa kyllä, mutta kun en osaa uida yhtään. Se on aika iso miinus lajissa, jossa uinti on hyvin usein yhtenä kilpailumuotona, Toimio naurahtaa.
Voimailemaan Toimio alkoi pitkän voimanostotaustan omaavan isänsä kannustamana.
– Isä vei minut ensimmäisen kerran Pontelan salille varmaan jo noin kymmenen vanhana, ja jo silloin tuli kokeiltua ensimmäisiä kertoja penkkipunnerrusta ja leuanvetoa. Siitä se kipinä voimailuun varmaan leimahti jo, hän muistelee.
Monipuolista liikuntaa
Toistaiseksi Toimio siis pyrkii haastamaan itseään sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla toistovoimapunnerruksessa ja leuanvedossa. Jälkimmäisenlajin harjoitteluun onkin luvassa Pontelan salille merkittävä lisähelpotus lähiaikoina.
– Salille saadaan virallinen ja oikea leuanvetotanko. Se on ihan tärkeä osa harjoittelua, niin ei anneta siinä ainakaan jatkossa enää tasoitusta. Katsotaan, mitä se vaikuttaa ensi kesän kisakuntoon sitten MM-kisoissa, Toimio virnistää.
Kun seitsemän kertaa viikossa harjoittelevan ja kahta työtä tekevän Toimion arkea ja sen aikataulutusta kuuntelee, herää nopeasti yksi kysymys: Ehtiikö hän viettää ollenkaan aikaa kotona ja myös lepäämään?
– Kiitos loistavan avovaimon, joka loihtii loistavat ateriat aina kotiin valmiiksi, ehtii kyllä vapaallakin olemaan. Ei ehkä niin paljon, mutta toisaalta liikkuminen on minulle enemmän elämäntapa työmatkapyöräilystä lähtien.