
Paimion Preitilästä puhuttiin mennä vuosina Paimion Beverly Hillsinä. Se nimike tulee taas mieleen kun katsoo verottajan julkaisemia alueellisia verotulotietoja.
Preitilässä eli postinumeroalueella 21540 mediaanitulot olivat 32 454 euroa, mistä pääomatulojen osuus oli 1 066 euroa. Taatilan postinumeroalueella jäädään tästä mediaanista noin tuhannen euron verran, ja Hevonpään postinumeroalueella pari tuhatta euroa.
Paimion keskusta-alueella postinumeroalueella 21530 mediaanitulot ovat 29 092 euroa ja pääomatulojen osuus oli 1 133 euroa.
Sauvon keskustan postinumeroalueella mediaanitulot jäävät 25 812 euroon. Pääomatulojen osuus tästä on 1 365 euroa.
Karunassa lukema on korkeampi eli 27 411 euroa. Pääomatulot ovat lähes 2500 euroa.
Tiedot selviävät Verohallinnon torstaina julkaisemista viime vuoden verotilastoista.
Turkulaisten suurimmat tulot keskittyivät viime vuonna Moikoisten ja Pikisaaren alueiden asukkaille. Postinumeroalueella 20900 asuvien mediaanitulo oli 35 165 euroa. Alueen asukkaiden tulot olivat pääasiassa ansiotuloa, mediaani oli 34 385 euroa. Myös puhtaissa palkkatuloissa alue oli Turun kärjessä.
Pääomatuloissa Turun kärkisijaa pitää Kakskerran postinumeroalue, jossa mediaani oli yli 3 000 euroa.
Turun pienimmät tulot keskittyvät Varissuon postinumeroalueelle.
Varsinais-Suomessa suurituloisin postinumeroalue löytyy Liedosta. Vanhalinnan alueella tulojen mediaani oli 36 783 euroa vuonna 2021. Lähes samaan mediaanituloon yltävät myös Littoisten alue Liedossa, Nummi-Ylioppilaskylän alue Kaarinan puolella ja Kuusiston alue Kaarinassa. Kuusistossa mediaanitulot olivat lähelle 36 000 euroa.
Kaarinan Piikkiössä mediaanitulot olivat viime vuonna 30 732 euroa.
Liedon Vanhalinnan veronmaksajien palkkatulojen mediaani oli 38 781 euroa.
FAKTA
- Suomalaisten mediaanitulot olivat vuonna 2021 noin 26 900 euroa, veronalaiset mediaanitulot 26 600 euroa.
- TS käyttää tulotason määrittelyssä mediaanituloa, joka tarkoittaa lukujoukon keskimmäistä arvoa.
- Mediaani on siis suuruusjärjestykseen lajitellun jakauman keskimmäinen arvo.
- Tulojen keskiarvo antaisi usein vääristyneen kuvan postinumeroalueen tulotasosta. Joidenkin alueiden muutamat huipputuloiset veronmaksajat saattavat nostaa alueen keskiarvon huomattavan korkealle.
- Verottaja julkaisee tiedot postinumeroalueittain. Postinumeroalueet eivät aina noudata kuntarajoja.
- Osa tiedoista on piilotettu, jos tarkasteluryhmä on alle viiden henkilön kokoinen tai tietoja ei muuten löydy.