Ruoka-avun tarve kasvaa koko ajan, mutta lahjoitettava ruoka vähenee

0
Paimion ruokakassien jaossa työskentelee diakoni Marika Hietanen sekä joukko vapaaehtoisia, kuten Ulla Koskinen ja Seija Kaarilahti. Jaakko Kivisaari vastaa puolestaan ruuan toimittamisesta Sauvoon.

PAIMIO

Maanantaiaamuna Paimion Mikaelintalolla on tohina päällä. Pöydille on leviteltyinä muun muassa maitoja, appelsiineja, punalaputettuja leipiä, valmisruokia, keksejä, porkkanoita ja muutama paketti valmisruokia.

Yksi lajittelee, toinen järjestelee, kolmas ja neljäs kantaa sisälle pahvilaatikoita täynnä ruokaa ja pari naista pakkaa siivutettua lihaa annospusseihin kumihanskat kädessään.

Pian on alkamassa ruokakassijako, jonka myötä ruuat tulevat todennäköisesti häviämään pöydiltä puolessa tunnissa.

– Näistä elintarvikkeista osa on laitettu jo valmiiksi sivuun ja ne toimitetaan Sauvoon, jossa ruokakassijako on aina tiistaisin, Paimion seurakunnan diakoni Marika Hietanen sanoo.

Ruokakassijako pyörii pääosin vapaaehtoisten voimin, joita Paimiossa häärää kymmenkunta.

– Vapaaehtoiset jakavat ruuan sekä käyvät myös hakemassa omilla autoillaan ruokaa paikallisista yrityksistä, Hietanen kertoo.

Hakijoiden määrä kasvanut

Keskimäärin Paimion ruokakassijaossa käy noin 80 ihmistä viikoittain. Jako järjestetään maanantaisin.

Hietanen kertoo, että ruokakassien hakijoiden määrät ovat lisääntyneet lähiaikoina.

– Aiemmin arvioitiin, että ruokaa riittäisi kasseista Paimioon viidellekymmenelle ja Sauvoon kolmellekymmenelle, mutta nyt menee se 80 jo pelkästään Paimioon, hän kertoo.

Yhtenä syynä avuntarvitsijoiden määrän kasvuun on elinkustannusten hintojen nousu.

– Ruokakassihakijoiden määrät ovat lisääntyneet pikkuhiljaa parin viime vuoden aikana, korona-aika jo lisäsi määriä ja nyt ukrainalaisten tulo sekä viimeisimpänä kohonneet elinkustannukset, Hietanen sanoo.

Lahjoitusruoka vähentynyt

Vaikka ruoka-avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut, ei lahjoitettavan ruuan määrä ole kasvanut samassa suhteessa – päin vastoin; ruuan määrä ruokajaoissa on vähäisempää kuin aiemmin.

Paimiossa ruokajakoon ruuat tulevat Operaatio Ruokakassi -yhdistykseltä sekä paimiolaisilta yrityksiltä: Nesteeltä, S-Marketista ja M-Marketista. K-market lahjoittaa ruokaa puolestaan Piikkiöön ja Cafe Asta Sauvoon. Jotkin ketjut, kuten Tokmanni lahjoittaa suoraan Operaatio Ruokakassille.

Syynä lahjoitettavan ruuan vähenemiseen on muun muassa se, että hintojen nousun myötä esimerkiksi punalaputetut tuotteet menevät paremmin kaupaksi eikä niitä enää joudu hävikkiin – ja näin ollen lahjoitettavaksi.

Kassi täytetään itse

Hietanen kertoo, että välillä jaettava ruoka on päässyt lähes loppumaan.

– Tietysti pyrimme siihen, että jokaiselle riittää edes jotain, mutta kyllä ensimmäisenä jaetuissa kasseissa on enemmän ruokaa kuin viimeisissä.

Jaossa hakijoille arvotaan vuoronumerot, jotka kertovat jakojärjestyksen. Jokainen hakija saa itse kerätä ruokakassiin tarvitsemiansa tuotteita.

– Näin vältytään siltä, että ihmisille tulisi sellaisia ruokia, joita he eivät käytä ja säästytään ruokahävikiltäkin, Hietanen sanoo.

Vaikka pöydillä on hakijoille tarjolla monenlaisia tuotteita, ei pelkästään ruokajaon tuotteilla pysty Hietasen mukaan jääkaappiaan täyttämään.

– Usein tulee esimerkiksi majoneesia, ketsuppia ja muita lisukkeita sekä herkkuja, kuten karkkia ja suklaata, hän toteaa.

Lahjoita jouluinen ruokakassi tai joululahjoja

Paimiossa on meneillään ruokakassikeräys, johon kuka vain voi osallistua 19.12. saakka. Vapaasisältöisiä, huoneenlämmössä säilyviä ruokakasseja voi tuoda Mikaelintalolle, josta kassit jaetaan Paimiossa ja Sauvo-Karunan kirkkoalueella asuville apua tarvitseville.

Myös Operaatio Ruokakassilla on meneillään joulukeräys, jonka tuotoilla toteutetaan vähävaraisten joulujuhla Logomoon 23.12. sekä lahjoitetaan vähävaraisille perheille jouluruokaa ja joululahjoja.

Rahalahjoitusten lisäksi Operaatio Ruokakassi ottaa vastaan joululahjoja vähävaraisille lapsille. Eri paikoissa on myös lahjaliputettuja joulukuusia, josta vo hakea toiveen toteuttavaksi.

EU- apu katkolla- valitettavasti!

EU:n ruoka-apu on aikaisemmin kattanut kymmenesosan kaikesta Suomessa jaetusta ruoka-avusta. EU:n elintarvikejako kuitenkin päättyi tämän vuoden maaliskuussa.

– Todella huonoon saumaan, koska elinkustannukset ovat nousseet ja ruoka-avulle olisi nyt erityisesti tarvetta, Paimion seurakunnan diakoni Marika Hietanen toteaa.

EU:n elintarvkeapu on sisältänyt aiemmin peruselintarvikkeita, esimerkiksi jauhoja, makaronia, hernekeittoa, perunamuusijauhetta, puurohiutaleita ja muita säilyviä kuivaelintarvikkeita.

– Ne ovat olleet hyvä täydennys meidän ruokajakoon, Hietanen sanoo.

EU:n elintarvikeavussa on meneillään siirtymäaika, jonka aikana avustustoimintaa muutetaan. Jatkossa elintarvikkeiden jaon sijaan todennäköisesti tullaan jakamaan maksukortteja, jotka käyvät ruokakaupoissa elintarvikeostoksiin. Se, miten ja millä aikataululla tämä organisoidaan on vielä selvityksessä.

– Tiedustellessani EU-ruoan tilannetta kuukausi sitten Kirkkopalveluilta, sain vastauksen, että ensi vuoden puolella alkaisivat haut ruokalahjakortteihin. Tarkempaa tietoa ei ole, milloin EU:n ruoka-apu voisi jatkua, mutta ehkä esimerkiksi ensi syksynä, Hietanen veikkaa.

Ruoka-apua lähiseudulla
  • Paimiossa ruoka-apua organisoi Paimion seurakunta, jolle ruoka tulee Operaatio Ruokakassi -yhdistykseltä sekä paikallisilta yrityksiltä.
  • Ruokajako järjestetään Paimion Mikaelintalolla maanantaisin kello 11.30.Sauvossa ruokakassijako järjestetään seurakuntatalolla tiistaisin kello 9.30.
  • Piikkiössä ruokakassijaon organisoi Piikkiön adventtikirkko, jolle ruuan toimittaa myöskin Operaatio Ruokakassi. Jako on tiistaisin kello 17.30 adventtikirkossa.
  • Operaatio Ruokakassi ry on vuonna 2008 perustettu vapaaehtoisvoimin toimiva avustusjärjesto.Operaatio Ruokakassi hankkii ruokaa keskitetysti Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueelta ja välittää sitä 14 eri varsinaissuomalaiseen kuntaan, yhteensä 42 yhdistykselle eteenpäin jaettavaksi.
  • Operaatio Ruokakassille voi lahjoittaa; 50 eurolla saadaan hankituksi jo 33 ruokakassia.