
SAUVO
Sauvon kunnanhallitus käsitteli maanantaina uudelleen virastorakennusta koskevaa vuokrasopimusta. Sopijapuolina ovat Sauvon kunta ja Pertti Huuhkan edustama Kiinteistö Oy Sauvon kunnantalo.
Kunnanhallitus hyväksyi virastorakennusta koskevan ”alustavan vuokrasopimuksen”. Samalla hyväksyttiin kyseisen sopimuksen liitteet, kuten muun muassa lämmityssopimus ja vastuunjakotaulukko.
Vuosi sitten joulukuussa Sauvon kunnanhallitus päätti jatkaa vuokratilojen hankintaa 7.10.2019 tekemänsä päätöksen mukaisesti sillä ehdolla, että kunnalle koituvat kuukausittaiset vuokrakustannukset eivät merkittävästi nouse alkuperäisestä hyväksytystä tarjouksesta, jossa kuukausivuokra oli 9 850 euroa.
Kunnanhallituksen viime maanantaina hyväksymässä alustavassa vuokrasopimuksessa kuukausivuokra on 11 005 euroa. Vuokrankorotus perustuu 2019 tarjouspäivän ja nykypäivän väliseen indeksikorotuksen ( täsmennetty 16.22. klo 21.06) Vuokrakustannuksissa korotus on kolmen vuoden takaiseen päätökseen verrattuna 11,7 prosenttia.
Vuokra pitää sisällään virastotalon lämmityksen, mutta ei käyttösähköä eikä veden kulutusta. Vuokra aika on laskettu vajaaksi 13 vuodeksi.
Ehdolliseen vuokrasopimukseen on kirjattu, että kunnalla on oikeus siirtää sopimus tai alivuokrata sosiaalitoimen tiloja Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle.
Ajatuksena on, että lopullinen vuokrasopimus tehdään, kun tarvittavat selvitykset on saatu. Selvityksillä tarkoitetaan kuntokartoitusta, haitta-ainekartoitusta ja tarvittaessa myös sisäilmatutkimusta.
Muutto uuteen kunnanvirastoon lähenee. Tämänhetkisen arvion mukaan uusiin vuokratiloihin voidaan muuttaa joulukuun viimeisillä viikoilla. Tavoitteena on, että virastoa koskeva lopullinen vuokrasopimus on hyväksyttävissä 31.12.2023 mennessä.