Veren luovuttaminen ei maksa mitään, mutta antaa hyvän mielen

0
Mika Palokankare on ammatiltaan hinausalan yrittäjä. Joulu välipäivineen on ollut kiireistä aikaa. - Sen huomaa muun muassa siitä, ettei ole ehtinyt ajaa partaansa, hän veistelee.

PAIMIO

Kaikkien ei tarvitse olla verenluovuttajia. Saattaa olla neulakammoa, pyörtymistaipumusta tai muuta esteellisyyttä.

Useimmille perusterveille 18–70-vuotiaille suomalaisille veren luovuttamisesta ei kuitenkaan aiheudu minkäänlaista haittaa. Hyöty jollekin toiselle saattaa sitä vastoin olla mittaamaton.

Paimiolainen Mika Palokankare luovutti ensimmäisen kerran verta armeija-aikoinaan vuonna 1992. Sittemmin luovutustapahtumia on kertynyt useita kymmeniä.

– Alle sata kuitenkin. Paimiossa on kovimmasta päästä sellaisiakin luovuttajia – esimerkiksi Hannu Sonkki – joiden luovutuskerrat ovat jo pitkään olleet kolmenumeroisia, Palokankare kertoo.

Mikään kilpalaji verenluovutus ei kuitenkaan ole. Eikä yksikään luovuttaja myöskään koe kilpailevansa. Edes itsensä kanssa.

– Jos voi ihmisiä jollakin tapaa auttaa, niin miksi ei sitä tekisi. Veren luovuttaminen on helppoa ja maksutonta hyvän tekemistä, Itse näen työn puolesta tuolla maanteillä, että verta tarvitaan. Ja sitä ei saa muualta kuin meistä kanssaihmisistä, tuumii Palokankare, jonka leipätyö on hinausalan yrittäjyys, peräti seitsemän auton voimin.

Palokankareelle luovutuskerrat ovat verraten helppoa rutiinia:

– Pystyn käymään vaikka kesken työpäivän, koska kehoni ei juurikaan reagoi luovuttamiseen. Punttisalille ei kuitenkaan kannata samana päivänä mennä.

Hälytysluonteisen työnsä takia Palokankare ei voi varata aikoja, vaan tulee luovutukseen nonstop-periaatteella.

– Se on vähän niin kuin menisi parturiin varaamatta aikaa. Yleensä onnistuu, kun hetkisen odottelee, hän vertaa.

Tunnelma luovutuspaikoilla, kuten esimerkiksi Paimion Jokelan koululla, on Palokankareen mielestä hieno ja lämmin.

– Juodaan kuppi kahvia ja nautitaan maukas sämpylä – joskus jopa kaksi. Jutellaan niitä näitä. Uusia tuttavuuksiakin on tullut. Näitä kyläläisiä siellä näkee. Samanhenkisiä, jotka haluavat auttaa.

Tärkeällä asialla ollaan. Sitä on vakuutellut Palokankareelle myös hänen tyttärensä, joka työskentelee sairaanhoitajana.

Verta tarvitaan. Varsinkin näin joulunpyhien jälkeen, vuoden vaihtuessa.