Yhdessä eteenpäin

0

Vuosi vaihtui ja hyvän uuden vuoden toivotusten keskellä suurin osa kiteytti toiveensa muutamiin selkeisiin toiveisiin paremmasta, terveemmästä, turvallisemmasta ja rauhallisemmasta vuodesta 2023.
Eräässä koskettavassa toivotuksessa toive oli, että löytyy ”silta yli tumman veden”.
Myös presidentti Sauli Niinistö nosti uuden vuoden puheessaan esille sen, mistä kaikesta olemme aiemmin yhdessä päässeet eteenpäin. On todennäköistä, että tämäkin alkanut vuosi tuo eteemme vielä monenlaisia vaikeuksia ja ratkottavia ongelmia. Aika kysyy kestävyyttä, yhteistyökykyä ja tahtoa asettua heikompien tueksi. Presidentillä on kuitenkin syvä luottamus inhimillisyyteen ja yhteishenkeen. Puheessaan hän muistutti solidaarisuudesta ja heikoimpien muistamisesta: kanssaihmisten auttavasta kädestä.

Yhteistyöhön ja kykyyn kuunnella ja ymmärtää myös omista ajatuksista poikkeavia näkemyksiä on todellakin syytä kiinnittää jatkossa huomiota. Meillä on tapahtunut ja tapahtuu tänä vuonna sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat jokaisen arkeen. Hyvinvointivaltion hoito-, hoiva- ja pelastustoimet on siirretty kuntien harteilta hyvinvointialueille ja on selvää, että toiminnassa tulee eteen ongelmia ja säätämistä, todennäköisesti korjattavaakin. Meiltä asiakkailta tämä kysyy kärsivällisyyttä ja ymmärrystä muutoksen todellisille tekijöille: pelastus- ja hoitoalan ammattilaisille, jotka varmasti tekevät parhaansa.

Olemme tottuneet hyvään. Vaikka aina joku voi kokea tyytymättömyyttä, eikä saatu palvelu ole täyttänyt odotuksia, niin valtaosaltaan esimerkiksi Paimion- Sauvon pääterveysasemalla kävijöiden asiakaspalaute on ollut hyvää. Juuri äskenkin vilkaisin nettisivuilta, että yli 150 asiakaspalautetta kertoo positiivisesta palautteesta ”vihreällä” asteikolla. Ei ole mitään syytä pelätä, etteikö toiminta jatkuisi tällaisena.

Uudistuksen luvattiin olevan näkymätön ja palvelujen tuottamisen jatkuvan kuten ennenkin. Jos ja kun tarvitsemme erityistä tukea tai hoitoa, haemme sitä siis sieltä mistä ennenkin.

Näitä alkuvuoden kuukausia tulee varmasti värittämään myös poliittinen keskustelu, kun eduskuntavaalit lähestyvät. Toivottavasti se keskustelu pysyy ymmärrettävänä ja vuorovaikutteisena, eikä lankea turhanpäiväiseen kalisteluun ja suunsoittoon, vaan kannustaa jokaista valitsemaan ehdokkaansa ja äänestämään.

Taina Tukia