On tyypillistä, että julkisella puolella moni hanke on kirjattava ajoissa suunnitelmakaudelle ja työlistoille, jos halutaan edes näköala siitä, milloin se toteutuu. Yleinen aikajänne on viitisen vuotta, ja hankkeita ja listauksia muokataan sen mukaan, mitä päättäjien enemmistö kulloinkin haluaa. Viimeksi näin tapahtui sisäliikuntahallin kanssa.
Meitä kaupunkilaisia päätöksenteon rutiininomaisuus, jähmeys ja säntikkyys mietityttää, samaten se, että joskus tuntuu kuin suunnitelmien muuttaminen olisi kovin vaikeaa.
Nyt näyttää siltä, että Oinilaan suunnitellaan lähes 80-paikkaista päiväkotia tontille, joka näyttää ihan liian pieneltä. Eikä vain näytä, vaan on. Eri puolilla Paimiota on kaavoitettu ja rakennettu esim. noin 2300 neliön omakotitalotontteja, ja tällä tontilla on kokoa vain hiukan enemmän eli 2600 neliötä. Tontin ympärillä ei ole mitään laajennusvaraa, ja siihen rakentaminen vaatii poikkeuslupaa.
Kun kurkkaa karttaa, ihmetyttää vielä enemmän.
Tottakai päiväkotitilat voidaan rakentaa kahteen kerrokseen, mutta siltikin tontin rajat ovat äkkiä edessä. Tontti rajoittuu kahteen asuintonttiin, katuihin ja Tarvasjoentiehen, joten millainen piha-alue niiden 80 lapsen leikkeihin jää? Entä missä ovat pysäköintipaikat lapsia tuoville vanhemmille saati henkilökunnalle? Mistä kulku tontille?
Jos olisin päättäjä, peräisin perusteita sille, onko tämä tontti niin hyvä, että siihen pitää sopeuttaa pitkään toivotun uuden kunnallisen päiväkodin toiminnot. Kysyisin myös, eikö todella ole mitään vaihtoehtoisia ja väljempiä paikkoja? Jos nyt tarvitaan poikkeuslupa, niin eikö sentään kaavamuutoksen tekeminen jonnekin toisaalle olisi ihan yhtä nopeaa, jos tahtoa vain löytyy.
Ne lapset, joille päiväkotia nyt suunnitellaan, eivät ole alkuunkaan kaikki oinilalaisia, vaan heitä tulee eri puolilta Paimiota. Useimmat kuljetetaan hoitoon autolla. Ja moni työmatka kulkee Vistan kautta.
Taina Tukia
