Hintojen nousu ja sota synkentävät yritysnäkymiä – Maakuntaennusteessa Paimio toiseksi yrittäjäystävällisin

0
Maakuntaennusteen yrittäjäkysely osui ajanjaksoon, jolloin näkymät mm. rakennusalalla olivat huonot. Toki epävarmuutta on edelleen, mutta ei ehkä yhtä paljon.

PAIMIO-SAUVO-KAARINA

Yrittäjien talouden kasvuodotukset ovat historiallisen heikot, arvioivat Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter ja OP Turun Seudun toimitusjohtaja Petteri Rinne . Näkemykselle tarjoaa numeerista taustaa tiistaina julkistettu Varsinais-Suomen Maakuntaennuste vuodelle 2023.

Maakuntaennusteen tulokset ennakoivat, että kuluvana vuonna talouden kasvu Varsinais-Suomessa hidastuu tai kääntyy laskuun.

– Erityisesti yleiseen hintojen nousuun ja talouden epävarmuuteen liittyvät kokemukset vaikuttanevat siihen, että kaikilla mittareilla mitattuna talousodotuksissa on selkeä pudotus viime vuodesta, toteavat Munter ja Rinne Maakuntaennusteen johdantosivulla.

Nyt ei investoida



Kannattavuus laskee ja investointihalukkuus vähenee tänä vuonna selvästi.

Toisaalta Maakuntaennusteen perusteella voidaan kuitenkin ennakoida, että yritysten liikevaihto ja henkilöstön määrä kasvavat edelleen koko maakunnan tasolla.

– Henkilöstön määrän odotuksissa ja uusien työpaikkojen syntymisessä on nähtävissä pieniä optimismin pilkahduksia, totesivat Rinne ja Munter tiistain info-tilaisuudessa. He muistuttivat myös, että Varsinais-Suomessa on erittäin kokenut, osaava ja vahva yrittäjäkunta.

– He ovat nähneet monenlaisia aikoja ja erittäin vaikeitakin taantumia, mutta aina on lopulta selvitty, kuului kannustava viesti.

Ennusteen julkaisijatahoja ovat Varsinais-Suomen Yrittäjät ja maakunnan merkittävimmän yrittäjäpankin, Osuuspankin alueelliset toimijat: OP Turun Seutu, OP Lounaismaa, OP Lounaisrannikko ja OP VakkaAuranmaa.

Paimio pärjäsi



Maakuntaennusteessa yrittäjät arvioivat vuosittain myös sitä, minkälainen on oman kunnan yrittäjyysilmapiiri ja miten oman kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö sujuu.

Turun alueen kymmenen kunnan vertailussa kirkkaasti parhaimmat yrittäjyysilmapiiriarviot saa tänä vuonna Naantali. Paimio on hienosti kakkosena nousten kaksi sijaa ylöspäin. Lieto on kolmas ja Kaarina neljäs.

Salo on hieman yllättäen pudonnut sijalta viisi viimeiseksi eli kymmenenneksi.

Neljän kärki ja järjestys on täsmälleen sama, kun kootaan yhteen vastaukset siitä, miten oman kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö sujuu.

Paimiossa ollaan kahteen ”hopeasijaan” enemmän kuin tyytyväisiä.

Sosiaalisessa mediassa Paimion hyvistä sijoituksista iloitsi alkuviikosta muun muassa Salla Axelin , joka työskenteli viime syksyyn saakka Paimion Yrittäjien puheenjohtajana.

– Paimiolaisittain Maakuntaennusteessa on aihetta iloon ja riemuun. Tällaisia tuloksia ei saada kuin työllä ja yhdessä tekemällä, Axelin totesi.

FAKTA



Varsinais-Suomen Yrittäjien ja OP Turun Seudun julkaisema suhdanne-ennuste on merkittävin ja pitkäaikaisin alueellinen talousennuste Suomessa. Kyseinen vuosibarometri julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1994.

Vuoden 2023 Maakuntaennusteen pohjana oleva kysely toteutettiin viime vuoden marraskuun kahdella jälkimmäisellä viikolla Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenille. Maakuntaennusteen taustalla olleeseen kyselyyn vastasi 767 Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenyritysten edustajaa. Sen teki Eurofacts Oy.

Ukrainan sota oli jatkunut kyselyn päättymispäivänä 280 päivää ja energian hinta sekä kohonneet energiakustannukset olivat kyselyn aikana uutisissa päivittäin. Kyselyn aikana järjestettiin YK:n ilmastokokous Egyptissä, ja hallituksen esitystä Suomen liittymisestä Natoon odotettiin eduskunnan käsiteltäväksi. Samoihin aikoihin Tilastokeskus kertoi, että ennakkoarvioiden mukaan taantuman vaara on Suomessa kasvanut.