Oinilan päiväkodille kaavaillulle tontille haetaan poikkeamislupaa – ”Ei tässä ihan hirveän paljon aikaa ole asiaa suunnitella ja valmistella”

0
Oinilan päiväkotia kaavailtiin aiemmin Sähköyhtiöntien ja Jägerhornintien kulmaan noin 2600-neliöiselle tontille. Nyt suunnitelmat ovat muuttuneet.

Paimio

Paimiossa Sähköyhtiöntien, Jägerhornintien ja Kiirulantien väliin jäävälle tyhjälle tontille, jolle on kaavailtu rakennettavaksi Oinilan päiväkoti, haetaan poikkeamislupaa. Lupa liittyy noin 2 600-neliöisen tontin rakennusoikeuteen, joka on tällä hetkellä rajattu runsaaseen 500 neliöön. Se ei yksinkertaisesti mahdollista lähes 80 hoitopaikkaa kattavan päiväkodin rakentamista tontille.

Toinen poikkeamislupahakemukseen liittyvä yksityiskohta on se, että tiiviin tontin takia päiväkoti tulisi rakentaa 2-kerroksiseksi. Alun perin asemakaavassa tontille on saanut rakentaa vain 1-kerroksisen pientalon tai päiväkodin.

– Asia tulee käsiteltäväksi ympäristölautakunnassa. Onhan se tonttina aika tiivis, mutta toki muutoksilla ja kahteen kerrokseen rakentaessa päiväkodin saisi oheistarpeineen siihen mahtumaan. Yksi esille nouseva asia on myös se, voidaanko esimerkiksi Ankkalammen nykyistä paikoitustilaa hyödyntää myös päiväkodin saattoliikenteessä, Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen pohtii.

Aikataulusta lisähaastetta


Rakennusalaa päiväkodille kaavaillulla tontilla on runsaat tuhat neliötä, joten sen suhteen ahdasta ei kuitenkaan pitäisi tulla. Toki tontille pitäisi saada vielä mahtumaan muun muassa jonkinlainen leikkialue ulkoilua varten.

– Aikataulu luo omat haasteensa, koska päiväkodin toivotaan valmistuvan jo elokuuksi 2024. Ei tässä ihan hirveän paljon aikaa ole asiaa suunnitella ja valmistella, jos runsaan 1,5 vuoden päästä pitäisi olla valmista, Saarinen sanoo.

Vertailun vuoksi esimerkiksi yksityinen päiväkoti Nappulakaari Paimion Mäkiläntiellä sijaitsee noin 4 000 neliön tontilla. Toisaalta se on rakennettu yhteen kerrokseen.

Kaikkiaan sen kokoluokan päiväkoti, mitä Oinilaan on kaavailtu, vaatisi ehkä karkeasti arvioituna noin 1 200–1 400 neliötä lattiapinta-alaa. Kahteen kerrokseen jaettuna se ei olisi tontin kokoon nähden vielä liikaa.

– Toki päiväkodista on vasta tehty karkea asemakaavapiirros, ja lopulliset neliöt ja tilavuudet tarkentuvat siinä vaiheessa, kun asia etenee, Saarinen muistuttaa.