Paimion kiekkovaltikka nyt PKS:llä – Marko Mäkinen hyvästeli paimiolaisyleisön tehokkaasti

0
Paimion Kiekkoseuran Max Hovila peitti tai kauhoi räpyläänsä yhtä ainoaa vaille kaikki Haka-pelaajien vedot.

PAIMIO

Jääkiekon kakkosdivisioonaa pelaavien paimiolaisten joukkueiden Hakan ja PKS:n keskinäiset kohtaamiset eivät tällä kiekkokaudella ole olleet suurta jääurheilun juhlaa. Ikävä kyllä, pikemminkin päinvastoin.

PKS on ollut vahvasti kuskin paikalla ja mättänyt kiekon paikallisvastustajansa maaliin peräti 11 kertaa. Haka ei ole kummassakaan tähänastisessa kohtaamisessa kyennyt tekemään enempää kuin yhden maalin.

Mutta toki on vielä yksi paikalliskamppailu jäljellä. Se pelataan iltaotteluna Paimion OP-areenalla 25. helmikuuta. Viime lauantaisen nöyryytyksen pohjalta voisi veikata, että Haka tulee hakemaan revanssia vähintäänkin kiivaasti.

Muu olisikin jo merkillistä.

Maksimaalinen Max Hovila



Viime lauantain iltaottelussa Paimion Kiekkoseura antoi Hakalle kyytiä numeroin 6–1 (2-0, 3-1, 1-0). Päästettyjen maalien lisäksi Hakan maalivahdit joutuivat torjuntatöihin yli 50 kertaa, joten läheskään sataprosenttisella valmiudella vihreäpaitainen Haka ei peliin lähtenyt.

Maalivahteja Haka ei voi kuitenkaan tappiostaan syyttää.

Tai siinä mielessä voi, että Max Hovila PKS-maalilla pelasi todella upean ottelun saavuttaen huiman torjuntaprosentin 96,88. Hovila ei ottanut kiinni pelkästään summittaisia sutaisuja. Esimerkiksi päätöserässä kovia vetoja tuli sellaisistakin paikoista, että maalin todennäköisyys oli miltei vuorenvarma. Mutta niin vain Hovilan hanska viuhahti kiekon tielle.

Samalla on todettava, että Hakan maalille päätöserän alussa luistellut Tomi Viitanen otti 20 koppia ja päästi vain yhden maalin. Ja senkin alivoimalla vain viisi sekuntia ennen peliajan päättymistä. Tuloksena torjuntaprosentti 95,24.

Mäkisen viimeinen sarjapeli



Vaikka pelillistä jännitystä ja draamaa ei PKS:n dominoimassa ottelussa liiemmälti ollut, löytyi kuitenkin muutamia hienoja highlightseja. Esimerkiksi PKS:n Marko Mäkisen napauttama 3-0 johtomaali ajassa 26:59. Kyseessä oli tällä tietoa Mäkisen viimeinen maali millään jääkiekon virallisella sarjatasolla.

Hienon ja varmastikin muistorikkaan iltansa Mäkinen kruunasi antamalla syötön Elias Ruohomäen laukomaan 6-1 maaliin.

Vaikka Paimion jääkiekkohistoria on kaupungin kokoon nähden kunniakas, voidaan paimiolaiset SM-liiga- ja Mestis-tason pelaajat laskea miltei yhden käden sormin.

Kahden SM-kullan Mäkinen on ollut yksi tärkeä lenkki polulla, mikä on johtanut siihen, että Paimio on nykyisin II-divisioonatason hieno jääkiekkokaupunki.

Kahdella joukkueella.

Taitavia, karismaattisia pelaajia kaivataan jatkossakin. Viime lauantain yleisömäärä – 440 henkeä – kertoo, että kyllä Paimiossa riittää yhä isosti nälkää hyvälle, tasokkaalle jääkiekkoviihteelle.

Tällä kertaa ei todellakaan

trilleri



Viime lauantain pelin tapahtumia on turha enää kerrata yksityiskohtaisesti, sillä minkäänlaista jännitysnäytelmää ei valitettavasti koettu.

PKS johti taistoa maalein 4-0 jo ennen kuin ottelu oli ehtinyt edes puoleenväliin. Hakan kannattajat odottivat joukkueeltaan kiriä ja rynnistystä, mutta sitä ei tällä kertaa tullut. Tosin muutaman ylivoimatilanteensa Haka paineisti varsin hyvin, eikä joukkueen yleisilme ollut muutenkaan huolestuttavan veltto.

Urheilussa on hyviä ja huonoja päiviä. Ja kannattaa muistaa, että vielä pari vuotta sitten Haka oli lohkonsa kärkijoukkue. Mutta tällä hetkellä PKS on kiistatta Paimion ykkönen.

Viime lauantain paikalliskamppailun parhaat pistemiehet tulivat – kuten loppunumeroista voi helposti päätellä – PKS:n riveistä:

Juuso Lindeman (1+2), Benjamin Roozbehan 2+0, Marko Mäkinen (1+1), Elias Ruohomäki (1+1), Risto Teppan (1+1), Eetu Uusitalo (0+2), Aleksi Rantala (0+2).

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän