PAIMIO
Iskelmäpainotteinen Finnhits – tarinoita mikin takaa -näytelmä sai Paimiossa ensi-iltansa uudenvuodenaattona. Keskiviikkona 4. tammikuuta oli vuorossa näytäntö numero kaksi. Koneisto yskähteli vielä hiukan, mutta esitys parani sitä mukaa, kun minuutit kuluivat.
Äänenkäyttö, replikointi ja sävelpuhtaus kohenivat tasaisesti, ja kun loppulaulu runsaan parin tunnin jälkeen kajahti ilmoille, olivat palikat jo mukavasti kasassa.
Kari Hotakaisen teksti ja Sakari Kirjavaisen dramatisointi tarjoavat teatterintekijöille monenlaisia haasteita. Draaman kaarta käännekohtineen ei oikeastaan kannata tavoitella, koska kyseessä ei ole perinteinen näytelmä, vaan joukko laulujen ryydittämiä tuokiokuvia.
Tällainen rakenne on käyttökelpoinen silloin kun Hotakaisen proosateksti mahtuu teatterin kontekstiin.
Ihan aina se ei mahdu. Monologit ovat sanallisesti mojovia ja svengaavia, mutta dialogeissa on paikoin liikaa tekstipohjaista kikkailua.
Parhaimmillaan dialogit ovat kuitenkin varsin viihdyttäviä. Eikä jokainen roolihahmo suinkaan puhu Hotakaisen äänellä.
Vaikean, moniulotteisen tekstin ohjaustyössä hyvin onnistunut Timo Tirri toteaa näytelmän käsiohjelmassa, että ”Rastipaja”-nimiseen pikkubaariin sijoittuvan näytelmän henkilöt edustavat pienessä mittakaavassa koko Suomea. Jopa suomalaisuuden suurta ydintä.
Tätä täytyy pureskella.
Edelleen puhutaan laajalti iskelmähullusta, kaihoisasta tuulipuku- ja karaoke-kansasta, joka rakastaa penkkiurheilua, löylynheittoa, miniristeilyjä, lottoamista, lonkeroa, punaista maitoa ja sinistä lenkkiä.
Mutta olisiko meistä jo muihinkin juniin. Finnhits-raiteelle lienee jämähtänyt vain noin miljoona suomalaista. Jos kohta sekin on paljon.
Kyseisen aikakauden hitit – niin hyvät kuin huonotkin – moni muistaa kuitenkin yhä tarkkaan. Finnhitseiltä ei liene välttynyt yksikään Radio Suomen tai Iskelmäradion kuuntelija.
Vuonna 1974 syntynyt muusikko-säveltäjä ystäväni osti vastikään divareista kaikki Fredin Finnlevy-LP:t. Alun toistakymmentä. Siitä huolimatta, että hänen varsinaista sarkaansa on jazz ja länsimainen taidemusiikki. Mistä se kertoo?
Hauskaa nostalgista huumoria Finnhits-Suomi joka tapauksessa edelleen synnyttää. Ja mahtoiko olla niin, että kun Jere Saaristo tulkitsi keskiviikkona Paimiossa hienosti kappaleen Olen suomalainen, oli hänen silmissään hieman vitsikäs pilke.
Paimion Finnhits -näytelmän lauluissa onnistuvat varsin hyvin muutkin näyttelijät. Aidosti, ilman siirappisia iskelmämaneereja.
Hanna Suomi, Nana Väätäjä ja Marjut Ruusumo liittivät vanhoihin iskelmiin hienokseltaan roolihenkilöjensä tunnetasoja. Hanna Huhtala diskoili ja jorasi jopa Einiäkin kuumeisemmin.
Hectorin Yksinäinen tinasotamies sai Anton Simolinin käsittelyssä milteipä uuden ulottuvuuden. Harri Vuorelan Tahroja paperilla alkoi hieman kankeasti, mutta kelpo versio siitäkin kehkeytyi.
Finnhits – tarinoita mikin takaa ei ole metropolitason järisyttävää ja syvällistä näyttämötaidetta. Se on pienen kaupungin sitoutunutta, sympaattista, ja sydämellä tehtyä talviteatteria.
Teksti: Kari Hotakainen. Ohjaus: Timo Tirri. Musiikin sovitus/laulujen harjoitus: Outi Ollila. Äänisuunnittelu ja taustat: Pasi Ketola. Valosuunnittelu: Jorma Tapola. Koreografiat: Emmi Tiermas ja Marko Carlsson. Puvustus: Mari Mäntylä. Maskeeraus: Jemina Kurum. Lavastus: Lassi Turve, Anton Simolin ja työryhmä. Tuottaja Sebastian Allén.
