Yksi hälytystehtävä koski Paimiossa Valkojantiellä ojanposkesta heräteltyä nuorta. Ulkopuoliset havaitsivat henkilön, koska tämän puhelimeen oli jäänyt valotoiminto päälle.
Poliisin viestintä muistuttaa, että aina vastaavaa havaitessa on velvollisuus auttaa ja näissä tilanteissa tulee soittaa hätänumeroon.Poliisin kirjanpidon mukaan ainakin 40 tapauksessa ankara juhliminen johti sellaiseen hankalaan mielentilaan ja pärjäämättömyyteen, jossa kantoavuksi tarvittiin poliisia.
Tulikuri ei pitänyt
Hälytysilmoituksista ylivoimaisesti suurin osuus koostui väkivallasta, häiriökäyttäytymisistä, ilotulitteiden aiheuttamista häiriöistä ja niiden varomattomasta ampumisesta.
Ilotulitteita käytettiin väkijoukossa, ammuttiin parvekkeilta, kohti ajoneuvoja, väkijoukossa, päihtyneenä, ilman vaadittavaa ikää tai kohti rakennuksia.
Kymmeniä henkilöitä sakotettiin. Valitettavan useissa tapauksissa puuttumisen kohteena oli päihtynyt alaikäinen.
Aattona iltapäivällä pelastuslaitos avusti ensihoitoyksikköä ja oli noutamassa kätensä loukannutta ulkoilijaaPaimion luontopolulta.