
Kaarina
7.1. PiPS–Mad Max 1–3 (0–1)
FUTSAL Piikkiön Palloseuran kahdeksan ottelun tappioton putki futsalin naisten Ykkösessä päättyi viime lauantaina Kaarinan palloiluhallissa. Edellisen kerran PiPS oli hävinnyt sarjan avausottelussaan valkeakoskelaiselle Mad Maxille, ja myös tälläkin kertaa tappion aiheuttanut vastustaja oli sama. Yhtäläisyytenä olivat myös samat loppulukemat 1–3, joskin tällä kertaa piikkiöläisille jäi ottelusta enemmän spekuloitavaa.
– Olimme jo ensimmäisessä kohtaamisessa ihan hyvin pelissä mukana ja silloinkin tulos olisi voinut olla jo parempi. Nyt sitten taas harmittaa jo todella paljon, koska pystyimme luomaan aivan riittävästi maalipaikkoja ottelun voittamiseen. Viimeistely ei vain tänäänkään toiminut, harmitteli PiPSin ainokaisen toisen puoliajan alkuun tehnyt Milla Saviluoto.
Saviluotoa ei voi ainakaan syyttää tilanteen kaunistelemisesta, sillä jo pelkästään ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue loi 4–5 laadukasta maalipaikkaa, joista kahdessa maalin esti ylärima tai tolppa, ja loput huippupaikoista tyrehtyivät mainion pelin pelanneen Mad Max -vahti Heini Lehtipuun näppeihin.
– Vastustajan maalivahti oli kyllä todella hyvä, se on pakko sanoa, tuskaili PiPSin Iines Fager, joka pääsi ottelun tuoksinassa pari kertaa Lehtipuun kanssa nokikkain, mutta kummallakin kerralla maalivahti veti pidemmän korren.
Satapäinen kotiyleisö
Noin satapäisen yleisön edessä pelattu ottelu näytti tappiosta huolimatta sen, miten paljon viime kaudeksi Ykköseen noussut PiPS on onnistunut vain runsaassa vuodessa kehittymään. Jos viime kaudella joukkue lähti joulutauon jäljiltä varmistamaan kevääksi sarjassa säilymistä, tavoittelee joukkue tällä kaudella jo tosissaan nousua Liigaan.
Kahden sarjan kärkijoukkueen kohtaaminen olisi muutaman onnekkaamman pompun seurauksena voinut päättyä yhtä hyvin myös PiPSin 3–1-voittoon. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen maali suorastaan roikkui ilmassa, ja siksi Mad Maxin Milla Vuoren juuri ennen puoliaikaa maalinedushässäkästä viimeistelemä 0–1-johtomaali tuntuikin piikkiöläisen näkökulmasta kylmältä suihkulta niskaan.
Toisen puoliajan alkajaisiksi Saviluoto toi PiPSin tasoihin, ja sen jälkeen ottelun virtaus näytti siltä, että kotijoukkueen johtomaali olisi todennäköisin seuraava tilastomerkintä. Toisin kuitenkin kävi, kun Sanna-Kaisa Rouskun veto painui ohi PiPS-vahti Helinä Kuisman pelikellon tikittäessä 31 peliminuuttia. Viimeisen vajaan kympin aikana kotijoukkue haki vielä vimmatusti tasoitusta, mutta kuten kovin usein näissä tilanteissa, johti se lopulta vastustajan vastahyökkäysmaaliin.
Ottelutapahtumiin nähden loppulukemat 1–3 tuntuivat jopa omituisilta.
– Ei se ainakaan paikoista jäänyt kiinni. Ihan oma vika, jos ei noin monesta paikasta saa pallon kuin kertaalleen maaliin. Harmittaa, pudisteli Fager pelin jälkeen.
“Ei meillä hätää ole”
Vaikka ottelun jälkeen kotijoukkueen pelaajat olivat ymmärrettävästi allapäin, valoivat Saviluoto ja Fager uskoa myös tulevaan. Jos PiPS pystyi hallitsemaan sarjakärkeäkin vastaan ottelua noin selvästi, ei keväästä voi ainakaan povata yhtään syksyä heikompaa. Ja siten paikka lohkon kahden parhaan joukkueen nousukarsinnassa on vielä hyvinkin realistinen tavoite.
– Kyllä sen voi ihan ääneen sanoa, nousua tässä tavoitellaan. Ei meillä hätää ole, kunhan vain saadaan viimeistely kuntoon. Paikkoja kyllä tulee ja olemme nyt jo sen näyttäneet, että pystymme hallitsemaan peliä ihan mitä tahansa vastustajaa vastaan tässä sarjassa, Fager päätti.
PiPSin seuraava ottelu on edessä tulevana lauantaina vieraskentällä FS Tawastiaa vastaan. Seuraava kotipeli on puolestaan vuorossa lauantaina 21. tammikuuta Lauttakylän Lujaa vastaan. Ottelu Valkeavuoren palloiluhallissa alkaa silloin kello 14.