Poliisi kertoo olevansa huolissaan nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Nuorten yhteenotot puukkoineen ovat toki pääosin vielä isompien kaupunkien ongelmia, mutta pienemmistä kärhämistä ja nahinoista puhutaan jo muuallakin.
Huolissaan saa tälläkin seudulla olla siitä, että nuoret eivät tunnu ymmärtävän, että hauskanpidossakin on rajansa. Esimerkiksi Sauvossa on jo muutaman kuukauden ajan puhuttu nuorten vaarallisesta temppuilusta liukkailla väylillä.
Lounais-Suomen poliisin ajankohtaiskuvassa herättävä toteamus on se, että pahimmat vaarat ovat nykyisin verkossa.
Yhä useammin poliisin mukaan nousee esille tapauksia ja tilanteita, joissa nuoret kiusaavat ja nöyryyttävät toisiaan netissä. Puhelimella kuvataan, äänitetään, tehdään videoklippejä ja pelleillään erilaisten sovellusten avulla. Sosiaalisen median kautta voidaan viestiä levittää nopeasti isolle joukolle. Viatonkin asia voi muuttua helposti aivan toiseksi, kuin mitä kuvaajan ja alkuperäisen viestin lähettäjän ajatus oli.
Nuoret ovat erilaisia ja pahan mielen kynnys vaihtelee. Se mikä tuntuu toisen mielestä vähäiseltä, voi viedä toiselta mielenrauhan pitkäksi aikaa.
Kenenkään ei ikinä pitäisi julkaista toisesta sellaista, mitä toinen ei halua. Kysymys, joka herkästi unohtuu myös aikuisilta kuuluu näin: saanko laittaa tämän nettiin?
Lupa kuvien ja viestin välittämiseen, saati levittämiseen jollain sosiaalisen median alustalla pitää kysyä aina. Tätä pitäisi tuoda aktiviisesti esiin paitsi perheissä, myös koulussa, harrastusryhmissä ja kaikkialla muuallakin, missä nuoret aikaansa viettävät.
Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee vanhemman, joka on kiinnostunut lapsensa kavereista ja ajanviettotavoista. Mitä enemmän vanhempi tietää siitä, mitä nuori puuhaa ja mitä hänen ympärillään tapahtuu, sitä paremmassa turvassa tämä myös verkkoympäristöissä on.
Kuntsarin nettisivuilla on katsottavissa poliisin julkaisema YouTube-video, joka osoittaa, miten yhdelle kaverille lähetetty alastonkuva voi päätyä nettiin kaikkien nähtäville. Suosittelen katsomaan.