Usein kirjastonhoitajien oletetaan lukevan mielellään, ja paljon. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, kun kollegoilta tätä silloin tällöin olen kysellyt. Älkää kertoko, että paljastin tämän kaamean salaisuuden! Kirjastonhoitajat ja kirjallisuuden opiskelijat kohtaavat jossain vaiheessa uraansa niin sanotusti kuivan vaiheen, jonka aikana jokainen teos, oli se sitten fyysinen kirja, e-kirja tai äänikirja aiheuttaa kohdatessa kylmiä väreitä: lukeminen loppuu kuin seinään.
Mietin paljon miksi lukemisinto voi pysähtyä tai lakata kokonaan olemasta. Yksi suurin syy omalla kohdalla on liiallinen tavoitteellisuus. Piti ehtiä lukemaan tämä ja tuo uutuus. Mediassa oli keskustelua tämän kirjailijan huonosta teoksesta, pitäähän se saada itse varmistettua. Entäs sitten tämä uusi supernimi? Huomenna asiakas saattaa kysyä, oliko tuo hyvä? Vielä tällainenkin on kasvavassa lukupinossa… Hylkäsin kaikki kirjat ja sanoin stop.
Samalla kun kirjastonhoitaja itse tuskailee lukemisinnon hiipumisella, puhumme kirjastoalalla lain tuomin valtuuksin siitä, kuinka kansalaiset tulisi saada palaamaan lukemisen äärelle tai ainakin ymmärtämään, että SE ON TÄRKEÄÄ! Runnomme lukuintoa välillä liiankin innokkaasti, unohtaen, että lukeminen ei aina suju tai yksinkertaisesti kiinnosta. Mikään pakko ei ole hauskaa, ei edes lukeminen, sen tietää jokainen.
Mikä sitten avuksi? Itselle lukemisinnon maltillinen palauttaminen alkoi podcastien ja ääneen luettujen lehtijuttujen hiljaisella tuomisella mukaan arkeen. Kuuntelin vartin astianpesukoneen tyhjentämisen ja täyttämisen välissä. Kuuntelin lumenluonnin aikana Yle Areenan toimitettuja uutisjuttuja. Avasin hyllyyni unohtuneen ohuen klassikon illalla television katsomisen sijaan ja vietin puolen tunnin lukutuokion.
Pidän edelleen lukemisessa kiinni siitä, että sen pitää olla itselle mieluista, ei pakkoa. Olkoonkin, että jonain päivänä lukemiseen kuului “vain” yksi pitkä lehtijuttu. Voin nykyisin jättää luettavana olevan kirjan kesken, vaikka sitä kovasti jossain hehkutetaankin. Matkani takaisin lukijaksi on vielä vaarallinen ja hutera: luen siis vain sitä mitä sielu sietää.
Sanna-Mari Samu
Paimion kirjaston kirjastonhoitaja,
joka lukujumistaan huolimatta ottaa vastaan lukusuosituksia asiakkailta ja innostuu määrättömästi keskustelemaan kirjallisuuden pienistä hienouksista.
