Kolumni: Nuorten vapaa-aika kaipaa toimintaa ja tiloja

0

Paimion nuorisovaltuuston vaalit ovat jälleen takana, ja uusi NuVa on valmis toimintaan. Nuorisovaltuustona edustamme paimiolaisia nuoria ja nuorten etua kuntamme päättävissä elimissä ilman poliittista sitoumusta. Annamme myös lausuntoja nuoria koskevista asioista Paimion päättäjille. Lisäksi osallistumme useisiin, pääosin nuorille suunnattuihin tapahtumiin, sekä järjestämme niitä.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja on Saara Kujala ja sihteeri Peetu Pelkonen. Jäseninä ovat Niklas Kallio, Pinja Tranberg, Venla Oinonen, Leea Könnölä, Miisa Louhi, Erika Järvinen, Laura Metsälä ja Maiju Mönkäre, varajäsenet ovat Tuuli Rinne ja Inkeri Tuominen.

Viime viikonloppuna pidetyssä Paimion nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa valitsimme vuoden 2023 Paimion nuorisovaltuuston teemaksi ”Vapaa-ajan mahdollisuudet”. Nuorisovaltuustona olimme sitä mieltä, että Paimioon olisi hyvä saada lisää nuorille suunnattua vapaa-ajan tekemistä ja mahdollisuuksia. Myös nuorille tarkoitettujen tilojen vähyys nousi jälleen pöydälle.

Kokouksessamme esiin tuli useita uusia ideoita, joita nuorisovaltuusto pyrkii parhaansa mukaan toteuttamaan. Uusina ehdotuksina tuotiin esille mm. nuorten saunailta, pakopelisalkku, pulkkamäkitapahtuma sekä futisilta.

Tämän lisäksi Nuva aikoo osallistua tuttuihin tapahtumiin, kuten lettukesteihin, soihtukulkueeseen, Kahden sillan soutuihin ja lukuisiin muihin. Myös nuorten taidot olisi tarkoitus saada entistä paremmin näkyville nuorten taideteoksiin keskittyvän taidenäyttelyn muodossa, sillä Paimio on täynnä lahjakkaita nuoria, joilla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta tuoda taitojaan esille.

Keskustelimme myös mahdollisesta yhteistyöstä PaHaMan eli Paimion harrastamisen mallin kanssa. Osassa PaHaMan ryhmistä on todella vähän osallistuja ja NuVa arvelee sen osittain johtuvan vetävän nimen puuttumisesta. Toivomme, että mahdollinen työpanoksemme PaHaMan kanssa kannustaa nuoria osallistumaan.

Tuuli Rinne

Paimion nuorisovaltuusto