
Kun Marttajärjestö perustettiin vuonna 1899, sen nimi oli Sivistystä kodeille. Elettiin Venäjän vallan alla ja ensimmäiset kokoukset pidettiin jopa poliisin valvovan silmän alla. Järjestön nimeä ei hyväksytty ja uusi Martat -nimi haettiin Raamatusta ajatellen, että josko se menisi helpommin läpi.
Esimerkiksi tällaisia asioita nousi marttatoiminnan historiasta esille viime viikolla, kun Paimion Vistan Martat juhlistivat omaa 90-vuotista taivaltaan. Juhlaväen kesken kiersi perustamiskokouksen kauniilla käsialalla kirjoitettu pöytäkirja. Alkuun nimi oli Vistan kyläkerho, ja perustavassa kokouksessa oli 15 henkilöä paikalla. Alkuun lähdettiin ompeluseuratoiminnalla. Näitä muistoja nosti esiin juhlan juontaja Anneli Räikkönen .
Marttojen työalaa on alusta alkaen ollut kotien aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Juhlassa puhunut Lounais-Suomen Marttapiirin järjestökoordinaattori Maarit Hatakka totesi, että toiminta on kehittynyt ajan tarpeita vastaamaan, mutta pääsuuntaviivat ovat pysyneet samoina: viljely, puutarhanhoito, kotitalous, käsityöt, terveysvalistus. Työssäkäyvien naisten opastus kodinhoitoon on tarkoittanut aikanaan esimerkiksi pyykkikoneiden tai vaikka mikroaaltouunin käytön opastusta. 90-luvulla toimintamuotoina tulivat tutuksi velkaneuvonta ja talousoppi.
Hatakka totesi, että toiminnassa on aina vastattu muutoksiin.
– Ilman arjen hallintaa ei ole elämän hallintaa. Toiminnassa on ollut vahvaa juurevuutta mutta aina myös uutta. Aitous ja käytännönläheisyys on huomattu, mutta paikallisesti meillä ei ole unohdettu myöskään iloa ja hauskuutta.
Yhdessä tehden
Tällä hetkellä toiminnan tavoite on yhdessä tekeminen, ja kukin voi osallistua toimintaan omalla tavallaan; ole sellainen Martta kuin itsellesi sopii, niin aktiivinen kuin itse haluat, muotoilee hallituksen jäsen Irma Virta . Hän nostaa esille sosiaalisen kanssakäymisen, uusien ystävien ja kokemusten saamisen.
– Samalla tuetaan hyvinvointia kaiken kokoisissa perheissä. Uusia taitojakin opitaan, käsitöitä, ruoanlaittoa ja kuullaan virkistäviä luentoja yhteiskunnan eri aloilta. Teemme retkiä, teatteria ja musiikkia unohtamatta. Martoissa kaikki ovat tasavertaisia.
Martat kutoivat sukkia rintamalle Suomen kohtalon vuosina ja nyt.
– Auttaminen on tärkeää, ja nyt neulomme ukrainalaisille sukkia, lapasia.
Talvikaudella kokoontumisia on noin kerran kuukaudessa marttaillan merkeissä. Illan teema vaihtelee. Käsityökerho kokoontuu myös kuukausittain, ja silloin jokainen tekee omaa käsityötään ja kahvitellaan siinä lomassa.
– Ideana on jakaa toistemme kesken ohjeita ja ideoita erilaisissa käsitöissä. Taitovaatimuksia ei ole, aloittelijatkin ovat tervetulleita uutta oppimaan.
Nuori polvi tervetullutta
Marttatoiminta on haasteiden edessä, sillä Vistan marttojenkin vajaa satalukuinen jäsenistö on isolta osin jo työuransa tehnyttä. Yksi tuore jäsen on Marja Tuominen , joka lähti mukaan pari kuukautta sitten ja sanoo, että tuttavien kanssa on kiva puuhailla.
– Työvuosilta tuttu kollega houkutteli. Sanoi, että kun et ole tullut mukaan ja myönsin, että miettinyt olen.
Marja itse teki 40-vuotisen työuran paimiolaisittain sanoen Keskuslaitoksella ja kollegat Elisa Halmi Paimion sairaalassa, vanhainkodilla ja Paltanpadassa ja Irmeli Havia Paimion sairaalassa ja Sauvon kunnan ruokahuoltopalveluissa.
Kolmikko sanoo, että nuorempia jäseniä tarvittaisiin ehdottomasti.
– Tuhannen taalan kysymys: nuorilla on ruuhkavuodet, ja paljon harrastuksia itsellä ja lapsilla. Mutta silti tämä harrastus antaisi lisää.
Se pitänee paikkansa, sillä juhlassa huomioitiin ”uskollisia marttoja” eli pitkäaikaisina jäseninä Aili Wallin , Hilkka Kerkola , Irmeli Leppäkoski , Marja Paimento ja Terhi Mäkinen . Heistä muutama oli ollut jäsen 60-luvulta asti.
FAKTA
Marttaliitto on 1899 perustettu, kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla.
Marttaliiton strateginen tavoite on kestävän hyvän elämän ja arjen rakentaminen niin, että se on ympäristöystävällistä, resurssitehokasta, torjuu tehokkaasti ilmastonmuutosta, lisää luonnon monimuotoisuutta ja välttää turhia kemikaaleja.
Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja on europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Paimiossa toimii myös Paimion Marttayhdistys.
Marttajärjestöjen suositukset kestävän arjen tekoihin
Nämä arjen teot ovat vaikuttavia ilmaston ja ympäristön sekä oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.
1. Suosi kasviksia ja kestävästi kalastettua kotimaista villikalaa.
2. Säästä energiaa ja vaihda uusiutuvaan sähköön.
3. Kävele, pyöräile ja käytä joukkoliikennettä. Pyri vähentämään autoilua.
4. Kuluta kohtuullisesti. Osta vain tarpeellista, pidennä tavaroiden käyttöikää huoltamalla ja korjaamalla.
5. Vaadi päättäjiltä vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa ja näytä tukesi päästöjen vähentämiselle.