Politiikan väsynyttä mantraa.
Jos jokin ajatus on kannatettava, niin eikö sitä silloin pitäisi kannattaa? Ja jos joku pahoittaa mielensä, niin olisiko hyvä pyytää anteeksi eikä yrittää luikerrella? Entäs kun jokin asia on todella vaikea ja turhauttava, niin miksi sievistellä sitä ”haasteelliseksi”.
Pahinta on, että monet latteat kielikuvat ovat viime vuosina tarttuneet poliitikosta toiseen samalla vauhdilla kuin korona-viruksen variaatiot. Vinhasti yli puoluerajojen.
Poliitikkojen puhe alkaa muistuttaa jääkiekkoselostajien jargonia.
Ärsyttävä liirum-laarum on tosiaankin osa politiikan arkea. Se kertoo paitsi siitä, että sanojalla on hieman marttyyri olo myös siitä, että henkilö kuvittelee olevansa fiksumpi sanoessaan asiat verhotusti eikä suoraan.
Takavuosina kirkkokansa ei tajunnut pappien horinoista mitään, kun he puhuivat suurimman osan saarnastaan joko latinaksi tai ruotsiksi tai vertauksilla ja metaforilla. Pahimmillaan kaikkea tuota yhtä aikaa.
Toki moni ymmärsi, että kamelin – suuren kavioeläimen – on mahdotonta tulla neulansilmän läpi. Mutta jatko olikin jo melko vaikeaselkoista hepreaa.
Edellä kirjoitettu ei ole poliitikkojen mollaamista. Kun on vuosikymmenet seurannut työkseen politiikkaa paikallis-, maakunta- ja valtakunnantasolla, on havainnut, että enimmäkseen poliitikot ovat fiksuja ja miellyttäviä tyyppejä. Ja useimmiten myös tietoviisaita asiaosaajia.
Mutta toki on lupa olla myös politiikka-vastainen. Melko usein vastustus näyttää kylläkin kumpuavan siitä, ettei henkilö tunne puoluepolitiikkaa ja päätöksentekokoneistoa juuri lainkaan.
Ei ole pakko tuntea ja tietää, mutta kannattaako silloin myöskään elämöidä kaikkitietävän äänellä.
Tuomitseminen ja mollaaminen voivat toisaalta olla pakoväylä tietämättömyydestä. Ehkä on helpompaa sanoa olevansa kategorisesti politiikkaa ja politikointia vastaan kuin osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja myöntää, ettei tunne asioita pintaa syvemmältä.
Onneksi vapaassa demokratiassa jokainen saa vapaasti valita harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa.
Ja myös äänestää ihan oikeissa vaaleissa eikä diktatuurin järjestämissä sätkynukke-vaaleissa.