Paimion ajoharjoitteluradan taustayhtiö ajetaan alas – Ajoharjoittelu jatkuu toistaiseksi

0
Nykyisin on vain liukasta keliä. Ei enää ajoharjoittelijoita radalla. Toisin oli vielä joitakin vuosia sitten. KL:n Arkistokuva.

PAIMIO

Isoja tappioita tehnyt Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy lakkautetaan. Ajoharjoittelutoiminta Paimiossa jatkuu kuitenkin toistaiseksi, kun Kalle Bergin luotsaama Kooperi Oy otti radan hoitaakseen. Radan tulevaisuus on silti hämärän peitossa, koska kannattavuus kytkeytyy vahvasti meneillään olevaan ajokorttilain uudistukseen.

Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n alamäki alkoi vuonna 2018, kun ajokorttilain muutos poisti pakollisen liukkaankelinharjoittelun henkilöauton ajokorttia suorittavilta. Se romahdutti Paimion radan käyttäjämäärät ja talouden. Vuosina 2019–2021 tappioita tuli yhteensä lähes 230 000 euroa. Viime vuoden tilinpäätöstä ei ole vielä vahvistettu, mutta silloinkin toiminnallinen tappio oli kymmeniä tuhansia euroja.

Yhtiön enemmistöosakkaana oleva Paimion kaupunki osti viime vuonna ratayhtiöltä sen kiinteistöt 350 000 eurolla. Samassa yhteydessä kaupungin yhtiölle myöntämä konsernilaina kuitattiin maksetuksi.

– Yhtiö on nyt velaton, sen omaisuus on jo myyty ja varoja sillä on jonkin verran, kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki kiteyttää.

– Yhtiökokous pidetään maaliskuussa, ja sen jälkeen selvitysmies ottaa alasajon hoitaakseen ja lopettaa yhtiön. Jäljelle jääneet varat jaetaan yhtiön osakkaille omistusosuuksien suhteessa.

Jussinmäki kertoo, että niin kauan kuin kaupungilla ei ole ratakiinteistölle muuta käyttöä, siellä on mahdollisuus harjoittaa ratatoimintaa. Joskus myöhemmin alue menee kaupungin kaavoitusohjelmaan ja kaavoitetaan työpaikka-alueeksi sijaintinsa perusteella.

Vaihtoehdot olivat vähissä


Ajoharjoitteluratayhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Lindberg harmittelee tilannetta.

– Kun yhtiöllä ei ollut enää toimintaedellytyksiä, se päätettiin ajaa alas. Eikä ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin myydä kiinteistö kaupungille.

– Todennäköisesti muita ostajia ei olisi ollutkaan, koska kaupungilla on kaavoitusmonopoli. Kiinteistön arvo sinällään oli mielestäni ihan oikealla tasolla.

Lindberg arvioi, ettei alueella tapahdu toiminnan suhteen mitään oleellista muutaman seuraavan vuoden aikana.

– Kalle Bergin kanssa on tehty sopimus, jonka mukaan liukkaan kelin harjoittelu ja turvallisuuskoulutus radalla voivat jatkua. Hän on tehnyt hyvää työtä ja saanut sinne harjoittelemaan meille kaikille tärkeitä tahoja kuten pelastuslaitoksia, bussifirmoja ja armeijaa.

– Ongelmana on kuitenkin se, että ajokorttilain uudistus vuonna 2018 vei toiminnalta pohjan pois, kun liukkaan kelin harjoittelua ei pidetty enää tarpeellisena, Lindberg pohtii.

Lakiuudistus ratkaisee kannattavuuden


Hallitus antoi viime keväänä eduskunnalle esityksen ajokorttilain uudistamisesta. Viimeksi se on ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Esityksen mukaan henkilöauton ajokorttia suorittaville tulisi tunnin mittainen pakollinen liukkaan kelin harjoittelu. Jos rata on yli 80 kilometrin etäisyydellä, opetuksen saisi antaa simulaattorikoulutuksena.

Kalle Berg arvioi, että radalla pystyy harjoittamaan kannattavaa liiketoimintaa, jos lakiesitys menee läpi. Se on käytännössä ehto toiminnan jatkamiselle.

– Nykyinen toiminta ei työllistä kokopäiväisesti vaikka vakituisia kävijöitä radalla on jonkin verran. Esimerkiksi Puolustusvoimat käyvät harjoittelemassa kerran kuussa ja helsinkiläisen bussifirman kuljettajat käyvät harjoittelemassa täällä säännöllisesti.

Bergin mukaan monet radat Suomessa joutuivat vaikeuksiin vuoden 2018 lakimuutoksen jälkeen. Toimintansa lopettaneita ratoja on jo muutamia ja lopetuksia tulee todennäköisesti lisää.

Perustuslakivaliokunnan piti antaa lausuntonsa lakiesityksestä tämän viikon aikana. Ajokorttilain uudistuksen toteutuminen on teoriassa mahdollista vielä tämän eduskuntakauden aikana, mutta aikaa on enää vähän.