
Paimio
Paimion uimahallissa tehdään parhaillaan jo uutta pintaa puretun tilalle, ja työn alla on juuri nyt niin valutöitä kuin myös jo vesieristysten tekoa. Remontti etenee aikataulussaan, ja osassa hallia on päästy jo tekemään myös laatoitustöitä. Niissä työnsarkaa tuleekin riittämään arvion mukaan pitkälle kesään, ja laatoista on myös nähtävissä osin uusitun hallin värimaailmaa.
– Mutta värejä ei vielä paljasteta, se saa pysyä yllätyksenä, hymyilee Paimion kaupungin kiinteistöpäällikkö Tero Aaltonen.
Kaikkiaan viime toukokuussa alkanut urakka on edennyt aikataulussaan, eikä mitään merkittäviä yllätyksiä ole ainakaan vielä matkan varrella sattunut.
– Jotain hyvin pieniä asioita, mitä nyt kaikilla isommilla rakennustyömailla tulee vastaan. Betonivaluja päästiin tekemään osassa tiloista hieman suunniteltua myöhemmin marras–joulukuussa, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi vaikuttanut aikatauluun, vahvistaa urakkaa tekevän Rakennusliike Kemppen vastaava työnjohtaja Kasperi Ankelo.
– Kaikkiaan voi sanoa, että todella mutkattomasti on mennyt kun ottaa huomioon, miten isosta urakasta on kyse ja millaisessa maailmantilanteessa töitä tehdään, jatkaa Aaltonen viitaten Ukrainan sotaan ja siihen, miten se on vaikuttanut tiettyjen rakennusmateriaalien toimitusvarmuuteen viimeisen vuoden aikana.

Vuodenvaihteessa valmista
Päämääränä on siis edelleen, että uudistettu uimahalli Solina avaa ovensa vuodenvaihteessa 2023–2024. Kemppen osalta urakan on määrä olla valmiina marraskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen henkilökunta ajaa uimahallin uudistettua tekniikkaa sisään joulukuussa.
– Ihan aikataulussa edetään. Siinä mielessä tilanne on myös hyvä, että iso osa materiaaleista on hankittu hyvissä ajoin ja toimitusten kanssa ei ole näköpiirissä ainakaan mitään ongelmia. Sekään ei ole ollut mikään itsestäänselvyys viimeisen vuoden aikana, Ankelo sanoo.

Paimion uimahalli on edellisen kerran saneerattu 1996. Alun perin halli valmistui vuonna 1975, ja osa sen aikaisesta tekniikasta oli edelleen käytössä viime keväänä ennen sulkua.
Uusimman saneerauksen myötä osa tiloista muuttaa muotoaan ja kokoaan, mutta pääpiirteittäin Solina tulee olemaan vuonna 2024 sama tuttu uimahalli, jota Paimiossa käytetty jo vuosikymmeniä. Toki kaikki näkyvä pinta ja tekniikka tulee olemaan upouutta.
– Esteellisyyden näkökulmasta altaisiin ja muihin oheistiloihin tehdään pieniä viilauksia, ja aulatila tulee näyttämään aika erilaiselta kuin ennen. Esimerkkinä kuntosali on isompi, ja neljän pienen saunan sijaan hallissa tulee olemaan kaksi isoa saunaa – yksi naisten ja yksi miesten puolella. Mutta ei mitään dramaattisia muutoksia kuitenkaan, Aaltonen selventää.

Ilkivallalta vältytty
Viime kesänä uimahalliin murtauduttiin pari kertaa, mutta syksyn ja talven aikana ilkivaltaa ei ole enää ollut.
– Ei oikeastaan yhtään mitään. Täytyy olla tyytyväinen, koska tilanne ei ole välttämättä ollut ihan yhtä hyvä monella muulla isolla työmaalla Turun seudulla, Ankelo sanoo.
Parhaillaan hallissa työskentelee parikymmentä työntekijää, mutta määrä tulee tuosta todennäköisesti kohoamaan kesää kohti sitä mukaa, kun laatoitustyöt pääsevät vauhtiin.
