
Paimion keskustan länsilaidalla sijaitsevan Pakurlan sillan uusiminen on edennyt aikataulussa ja muutenkin suunnitelmien mukaisesti.
Paimionjoen ylittävän uuden sillan raudoitustyöt valmistuvat ensi viikon kuluessa. Sen jälkeen on vuorossa jännepunosten asettaminen kohdilleen. Myös valutyöt kuuluvat kevättalven suunnitelmiin.
– Valamaan on tarkoitus ryhtyä maaliskuun puolenvälin paikkeilla, kertoo hanketta urakoivan Destia Oy:n vastaava työnjohtaja Jere Kärkkäinen .
– Toivomme muutaman asteen plussakeliä, ja valu onnistuu pikku pakkasillakin. Mutta jos tulee pitempi ankara pakkasjakso, niin se on jo eri juttu.
Kärkkäinen arvioi, että uusi silta saadaan käyttöön heinäkuun alussa. Sen jälkeen päästään purkamaan vanhaa.
– Vanhan sillan purkutyöt ajoittuvat todennäköisesti elo-syyskuulle ja vievät aikaa kuukauden, puolitoista.
Uusi Pakurlan silta korvaa nykyisen 1970 valmistuneen huonokuntoisen ja tulopenkereiden pohjanvahvistuksen osalta puutteellisen sillan.
Uusi silta on jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta. Uuden sillan höytyleveys on 13 metriä, mikä on 2,5 metriä enemmän kuin vanhan sillan leveys. Uuden sillan kokonaispituus tulee olemaan 220 metriä.
Sillan rakennustöiden yhteydessä rakennetaan kiertoliittymä Paimiontien ja Kravinkujan liittymään. Kiertoliittymän rakentamisella parannetaan liittymän liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Kiertoliittymän rakennustyöt rahoittaa Paimion kaupunki.
Liikennemäärä siltapaikalla on 5 700 ajoneuvoa vuorokaudessa.