
SAUVO
Uuden Sauvotalon sisätiloissa kävijöitä opasti likimain koko viraston väki. Täysiaikaisia työntekijöitä talossa on ”varhalaiset” mukaan lukienkin vain alun toistakymmentä, mutta lisäksi on aika ajoin talossa työskenteleviä henkilöitä, kuten esimerkiksi maaseutuasiamies ja maahanmuuttokoordinaattori.
– Meillä on myös kolme rekryä päällä, joten kyllä nämä tilat ihan varmasti täyttyvät, kertoi kunnanjohtaja Satu Simelius.
Haussa ovat elinkeino-koordinaattori, sivistystoimen toimistosihteeri ja kunnan asiakirjahallinnosta ja arkistoista vastaava asianhallintasihteeri.
– Olen ehdottomasti tyytyväinen uusiin tiloihin. Ne ovat toimineet erittäin hyvin, ja täällä on mielestäni hyvä sisäilma. Kivointa on kuitenkin, että pääsee tapaamaan ja juttelemaan asioista kasvokkain samassa rakennuksessa. Väistötilat olivat siinäkin mielessä ongelmallisia.
– Erityisen trendikäs tai pramea tämä sisustus ei ole, vaan sauvolaisille sopiva. Mutta on täällä kivoja yksityiskohtiakin, kuten esimerkiksi Vallila Marine -seinäpaneelit ja mukava kokolattiamatto, joka ulottuu miltei kaikkiin tiloihin, kunnanjohtaja hymyilee.
Myös sivistysjohtaja Elli Sainio iloitsee uusista tiloista:
– Tosi toimiva kokonaisuus, hän summaa.
– Myös kävijöiden kommentit ovat olleet positiivisia. Kovasti on tykätty.
Eilisestä torstaista lähtien Sauvon kunnanvirasto on ollut auki ”normaalisti” eli maanantaista perjantaihin aamupäivisin kello 9-11 ja iltapäivisin kello 13-15.
Keskiviikon tutustumiskierros ajoittui aikavälille kello 15-18. Kävijöitä oli paljon.
– Jaahas, kyl maar me tämä on ny sitten nähty, totesi eräs tyytyväinen herrasmies kierroksensa päätteeksi illan jo pimetessä.
”Hienoa, että julkisivu on yhä pitkälti samanlainen kuin ennen”
SAUVO
Perttu Hemminki
Pysäköityäni auton kunnanviraston edustalle, asteli Sauvon uuden – tai vähintäänkin täydellisesti uusiutuneen – virastorakennuksen pihamaalla vastaan kolmen hengen seurue: Merja Kivelä, Dunja Hermans ja Heikki Vesalainen.
Ryhmä oli juuri käynyt tutustumiskierroksella kauttaaltaan peruskorjatussa rakennuksessa.
Kunnallislehdestä, päivää! Minkälaisilta rakennuksen sisätilat mielestänne näyttävät?
– Kaikki on sähköistettyä ja hienoa, mutta huoneet eivät juurikaan erotu toisistaan. Ei edes kunnanjohtajan huone, sanoi Dunja Hermans. – Kalusteetkaan eivät ole enää tammea ja mahonkia, vaan jotain muuta. Siistiä ja valoisaa on, mutta värejä voisi olla enemmän. Kokolattiamatosta kuitenkin tykkäsin.
Kolmikko totesi, ettei rakennusta sisätilojen osalta tunnista juurikaan entiseksi, koska huoneita on aikaisempaan nähden paljon enemmän ja koska käytävä kulkee nyt talon keskellä eikä pohjoisella seinustalla.
– Annan kuitenkin kouluarvosanan kahdeksan ja puoli, Dunja summasi.
Heikki Vesalainen palasi jokin aika sitten Sauvoon – noin 50 vuoden poissaolon jälkeen. Syynä oli muun muassa se, että Sauvo on hänen vaimonsa Maijan kotikunta.
– Toki itsellänikin on Sauvosta hyviä muistoja, muun muassa tästä rakennuksesta, sanoi Vesalainen osoittaen saneerattua kunnanvirastoa.
– Tässä talossa oli aikoinaan kansalaiskoulu, missä työskentelin jonkin aikaa metallityön opettajana 1960-luvun puolessavälissä. Rakennuksessa opiskeli viitisenkymmentä poikaa ja tyttöjä saman verran.
– Mielestäni on hienoa, että vaikka tämän rakennuksen sisätilat ovat muuttuneet täysin, on julkisivu yhä pitkälti samanlainen kuin aikoinaan, Vesalainen kiitteli.
Samaan aikaan kun Vesalainen opetti, oli oppilaiden joukossa Merja Kivelä. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Merja on kovasti tyytyväinen uuden Sauvotalon avoimiin oviin ja ohjelma-antiin.
– Hienosti järjestetty tapahtuma, ja viraston sisätilat ovat siistit ja valoisat, hän totesi.